[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Solanum tuberosum - ANDIEN LAHJA MAAILMALLE

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi  KK, FL, Tutkija, Turun Yliopisto, Kulttuurihistoria
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Reader, John: Peruna: Eräs maailmanhistoria (Propitious Esculent: The
Potato in World History). Kääntänyt Luoma, Kirsti. Like Kustannus Oy,
2009. 374 sivua.


Solanum tuberosum - ANDIEN LAHJA MAAILMALLE
---------------------------------------------------------

Perunan historiaa kulttuurisesta, sosiaalisesta ja poliittisesta
näkökulmasta.


Nyt, varhaisperunoita maistellessa on juuri oikea aika lukea John
Readerin teos Peruna: Eräs maailmanhistoria (Propitious Esculent,
2008). Aihe ei ole vallan vähäinen, mutta kirjoittaja onkin kokenut
kynämies ja valokuvaaja, joka on aikaisemminkin rohjennut tarttua
suuriin aiheisiin (Man on Earth 1988; Africa, 2001; Cities, 2005).
Maittavista mukuloista hän kiinnostui tutkiessaan 1980-luvulla
ympäristön ja ruoantuotannon vaikutuksia kulttuuriin ja
yhteiskuntajärjestelmiin. Tällöin hänen suuri innoittajansa oli
korjattu ja päivitetty laitos Redcliffe N. Salamanin jo vuonna 1949
ilmestyneestä teoksesta The History and Social Influence of the
Potato (1984). Siihen Reader viittaa nytkin usein tarkastellessaan
perunaa niin kulttuurisesta, sosiaalisesta kuin poliittisestakin
näkökulmasta. Hän tähdentää perunan viljelyn laajenemisen ja katojen
väestöhistoriallista merkitystä ponnekkaasti, mutta muistaa yleensä
myöntää, että monet muutkin tekijät ovat heilutelleet kansojen
historiaa

Kirjallaan Reader laajentaa niiden julkaisujen suurta määrää, joita
on maailman neljänneksi tärkeimmästä viljelykasvista ja sen
historiasta kirjoitettu eri kielillä. Hän tavoittelee tekstissään
sekä tieteellistä uskottavuutta että ymmärrettävyyttä, lennokkuutta
ja hauskuutta, jotka ovat tietokirjailijoiden yleisiä tavoitteita,
mutta ainakaan käännöksen perusteella hän ei aina onnistu
tavoitteitaan yhdistämään. Paikoin hän lomittaa
perunamatkakokemuksiaan muiden tietojen joukkoon. Joskus hän innostuu
liikaa ja sortuu suorastaan kuvottavuuteen kuten perunaruton
aiheuttajaa kuvatessaan - eikä tuo perunan inhimillistäminenkään
kovin tieteelliseltä kuulosta:

'Ei ollut epäilystäkään, että tämä sieni, joka tunki lonkeroitaan
lehden sisuksissa olevien hauraiden solujen sisälle ja lomaan, olisi
tappava. Se oli itse tauti. Voimme vain kuvitella, millaista olisi,
jos omat keuhkomme ja ruoansulatuselimistömme olisivat täynnä
inhottavia kasvaimia, joista versovat oudot värittömät vesikasvit
tunkisivat ulos suustamme ja sieraimistamme. Niiden kärjissä olisi
märkärakkuloita, jotka sitten purskauttaisivat ilmoille kavalat
siemenensä naapureitamme tartuttamaan. Tällä tavoin saamme
jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä perunasta tuntui, kun sen
lehtiin oli iskenyt Botrytis infestans Mont.' (s. 250) [Vuodesta 1861
lähtien perunarutosta alettiin käyttää nimitystä Phytophora
infestans.]

Kirjaansa tehdessään Reader on juossut perunoiden perässä ympäri
maailmaa ja ottanut valokuvia, joista muutaman hän on liittänyt
kirjaansa. Mutta näyttää siltä, että kirjoittamisesta hän on pyrkinyt
selviytymään mahdollisimman vähällä vaivalla, sillä hän tukeutuu vain
englanninkielisiin lähteisiin ja tutkimuskirjallisuuteen. Hän lainaa
paljon aikalaiskirjallisuutta, mutta poimii lainaukset lähes
poikkeuksetta muiden tutkijoiden teoksista eikä alkuperäisteksteistä.
Myös muita lähteitä hän käyttää paljon välikäsien kautta: kirjan 431
viitteen joukossa tällaisia lainauksia on yli 30. Pari esimerkkiä
kuvatkoon tekijän menettelyä: 'Oheiset kappaleet perustuvat
lähteisiin, joihin on viitattu artikkelissa...' (viite 7); 'Nimet,
luvut ja päivämäärät ovat lähteistä, joita on lainattu teoksessa...'
(viite 103). Tällaista viittailua ei hyväksyttäisi missään
suomalaisessa historian opinnäytteessä. Sitä paitsi Reader saattaa
panna viitenumeron keskelle kappaletta ja virkettä, vaikka hän on
hyödyntänyt kyseistä lähdettä koko kappaleessa ja ehkä vielä
seuraavassakin. Hän voi myös todeta: 'Tämän ja seuraavien kappaleiden
näkemykset perustuvat artikkeliin...' (s. 191), jolloin lukija saa
itse päätellä, mihin asti viittaus ulottuu.

Reader jakaa teoksensa kolmeen päälukuun: Etelä-Amerikka, Eurooppa ja
Maailma, joissa kussakin on 5 tai 6 alalukua. Nämä kertovat toki
pääotsikon alle sijoittuvista aiheista, mutta alaotsikot eivät
valitettavasti auta lukijaa hahmottamaan, mistä kussakin luvussa
puhutaan. Esimerkiksi 'Mistä he ovat tulleet?' -otsikon alla tekijä
kertoo eteläamerikkalaisten siirtymisestä keräily- ja
metsästyskulttuurista viljelyyn ja pysyvään asutukseen, mutta otsikko
viitta Darwinin ihmettelyyn, mistä tulimaalaiset ovat peräisin. 'Voi
Aatamin poikia!' aiheena ovat Englannin teollisuustyöläisten olot,
joihin Friedrich Engels kävi tutustumassa 1840-luvulla juuri ennen,
kuin perunakato aiheutti irlantilaisten vyöryn Englannin tehtaisiin.
Myöskään 'Omenoiden hinnalla' ei paljasta, että luku kertoo Kiinan
perunanviljelystä ja -kulutuksesta. Epäonnistuneiden otsikoiden alta
löytyy kuitenkin valtava määrä kiintoisaa tietoa.

Tekijä selvittää perunan historiallisia vaiheita alkaen niiden
luonnonvaraisista muodoista ja alkukodista Andeilta, missä
paikalliset asukkaat alkoivat kasvattaa kelvollisiksi havaitsemiaan
mukuloita jo 8000 vuotta sitten ilmeisesti hyvin pitkän kokeilun
tuloksena. Nykyisin Etelä-Amerikassa viljellään yli 400 lajiketta,
joista samalla viljelijällä voi olla pelloillaan useita kymmeniä.
Perunapellot levittäytyvät merenpinnan tasolta aina yli 4000 metrin
korkeuteen asti. Ei siis ole ihme, että perunoita on niin monenlaisia
­- eri makuisia, -muotoisia ja -värisiä. Niitä on valkoisia,
keltaisia, punaisia ja sinisiä. Niitä on kapeita ja pitkulaisia sekä
lyhyitä ja paksuja. Niitä on yksivärisiä, pilkullisia, laikullisia,
täplikkäitä ja juovikkaita. Me tunnemme lähinnä pyöreitä, pitkulaisia
ja munanmuotoisia perunoita, mutta niitä on myös munuaisenmuotoisia,
kartiomaisia, kierteisiä ja haitarimaisia. Toiset lajikkeet ovat
satoisampia kuin toiset, toiset kestävät paremmin kylmää kuin toiset
ja toiset säilyvät varastossa kauemmin itämättä ja mädäntymättä kuin
toiset. Valinnan varaa riittää, vaikka ilmasto-olot rajoittavatkin
eri lajikkeiden käyttöä.

Ellei lukija ennestään sitä tiedä, niin Readerin kirjasta hänelle
selviää, ettei peruna ole ollut ikuisesti vanhalla mantereella, vaan
että ensimmäiset eurooppalaiset tutustuivat perunaan vasta
1500-luvulla Espanjan imperialististen pyrkimysten ohessa ja toivat
sen vanhalle mantereelle Kanarian saarten kautta 1570-luvulla, mutta
mukuloiden viljely yleistyi varsin hitaasti. Sekin jää mieleen, että
hyvällä lapsella on ollut monta nimeä, mutta varhaisissa teksteissä
peruna (patatas) ja bataatti (batatas) ovat usein sekoittuneet, joten
myöhemmät lukijat eivät voi olla varmoja, kummastako kasvista on ollut
kyse. - Bataattiin eurooppalaiset tutustuivat jo Kolumbuksen
ensimmäisen Amerikan matkan ansiosta vuonna 1492.

Reader muistuttaa, että sodat maanomistusolot vauhdittivat perunan
viljelyä ja perunan syönti taas auttoi väestöä pysymään hengissä ja
lisääntymään. Monilla alueilla, kuten Irlannissa, perunasta tuli
varsin nopeasti tärkein viljely- ja ravintokasvi. Kun perunarutto
sitten 1840-luvulla levisi Yhdysvalloista tuotujen siemenperunoiden
mukana vihreälle saarella, se aiheutti lähes täydellisen perunakadon
ja hirvittävän nälänhädän, jonka seurauksena miljoonat ihmiset
kuolivat tai läksivät maasta siirtolaisiksi - Yhdysvaltoihin.

Juuri Irlannin nälkäkatastrofi näyttää kiehtovan kovasti Readeria,
joka on asunut puolitoista vuotta Irlannin länsirannikolla
Connemarassa. Mutta myös tutkijoiden ponnistelut entistä parempien
viljelylajikkeiden kehittämiseksi saavat hänet lämpenemään ja hän
paneutuu innostuneesti venäläisen kasvitieteilijä Vavilovin sekä
brittiläisen Jack Hawkesin hankkeisiin. Vavilovin tavoitteena oli
torjua perunan avulla ennakolta Neuvostoliiton 1920-luvun alun
nälkäkatastrofin kaltaiset uudet onnettomuudet, ja hän kokosi
apulaistensa kanssa suuren luonnonvaraisten ja viljeltyjen perunoiden
kokoelman tutkimuksen ja kasvinjalostuksen tarpeisiin. Hawkes kävi
juuri toisen maailmansodan alla tapaamasta kollegaansa ja jatkoi
hänen työtään omassa maassaan ja keräämällä briteille oman
kasvikokoelman.

Vaikka eurooppalaiset tutustuivat perunaan jo 1570-luvulla, he
omaksuivat sen ruokavalionsa olennaiseksi osaksi vasta 1800-luvun
lopulla. Perunaan totuttuaan he veivät mukuloita mukanaan kaikkiin
maailman kolkkiin, missä niihin miellyttiin melko nopeasti.
Esimerkiksi Kiinaan peruna kotoutui noin 30 vuodessa. Maasta tuli
maailman suurin perunan tuottaja ja kuluttaja jo vuonna 1993, ja
vuonna 2005 se tuotti yli 73 miljoonaa tonnia mukuloita. Readerin
mukaan kiinalaisten vuosittainen perunankulutus on kuitenkin vain 30
kg vuodessa, mikä on kaukana yhdysvaltalaisten 66 kg:n annoksesta.
Mutta kiinalaiset tuntuvat amerikkalaiseen malliin mieltyneen ranskan
perunoihin. Lukijan harmiksi kirjoittaja ei esitä tekstinsä ohessa
mitään perunanviljely- ja -kulutustilastoja, jotka antaisivat
kiinnostavia vertailutietoja. Niistä selviäisi mm. se, että
suomalaiset syövät keskimäärin yli 60 kg perunoita vuodessa, mutta
että varsinaiset perunansyöjät löytyvät Itä-Euroopasta: venäläiset
ahmivat keskimäärin 250 kg sekä ukrainalaiset ja valkovenäläiset
lähes yhtä paljon.

Reader käsittelee myös nykyisiä toimia maailman nälän ja köyhyyden
torjumiseksi perunan avulla. Tärkeimpiä niistä ovat Perun
pääkaupungissa Limassa toimivan Kansainvälisen perunainstituutin
(CIP) ja YK:n Millenium-huippukokouksen ponnistellut. Kirjoittajan
mielestä 2000-luvulla perunan tulevaisuuteen vaikuttaa ratkaisevasti
se, ruokitaanko perunalla kehitysmaiden köyhiä vai maksimoidaanko
mukulan kaupalliset mahdollisuudet. Hän päätyy varsin pessimistiseen
käsitykseen: peruna 'pystyy kyllä ruokkimaan nälkäisiä muttei
juurikaan auta heitä parantamaan taloudellista asemaansa. Se
pikemminkin kahlitsee ihmiset köyhyyteen kuin auttaa heidät
pyristelemään siitä irti... Perunan avulla rikastuvat vain ne, jotka
pystyvät harjoittamaan laajamittaista kaupallista viljelyä.' (s.
322)'

Tekstissään Reader hyppelee niin ketterästi asiasta toiseen, että
lukijalle muodostuu melkoisen sekava kuva perunan historiasta.
Mieleen jää silti kosolti herkullisia yksityiskohtia ja episodeja
sieltä täältä maailmalta ja menneiltä vuosisadoilta. Kirja jäisi
kuitenkin suomalaisten kannalta torsoksi, ellei kustantaja olisi
lisännyt sen loppuun toimittaja, tietokirjailija Anne Paalon
artikkelia 'Perunan tulo Pohjolaan'. Paalon teksti perustuu osin
hänen Peruna-kirjansa (2007) historia-osuuteen. Artikkeli kumoaa
luulon, että ensimmäiset perunat olisivat tulleet Suomeen Pommerin
sodasta (1756-1763) kotiutuneiden sotilaiden taskuissa. Itse asiassa
ne tulivat paljon aikaisemmin, sillä jo 1720-luvulla Ruotsin
'perunaparoni' Jonas Ahlströmer toimitti siemenperunoita Inkooseen
Fagervikin kartanoon. Siellä rautaruukkiin palkatut saksalaiset
peltisepät viljelivät mukuloita ainakin 1730-luvulta lähtien;
heillehän peruna oli tuttu jo kotimaasta. Tämä asia tehdään selväksi
myös Inkoon perunapäivillä, joita on järjestetty vuodesta 2003
lähtien.

Myös laivurit ja merimiehet toivat perunoita kotiin tullessaan, mutta
suomalaiset innostuivat mukuloista vasta, kun he oppivat, että niistä
voi keittää viinaa. - On hieman outoa, että Reader ohittaa täysin
perunaviinan merkityksen kasvin viljelyn leviämisessä. - Mullistavan
keksinnön teki 28-vuotias ruotsalainen Eva De la Gardie. Hän
kirjoitti mainion oppaan Försök att tillverka bröd, brännvin,
stärkelse och puder av potatis ja pääsi sen ansiosta ensimmäisenä
naisena Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi. Tärkeää oli, että viinan
keittäminen perunasta säästää viljaa.

Papit edistivät Ruotsin valtakunnassa perunan viljelyä saarnoin,
siemenperunoita jakaen ja viljelyoppaita kirjoittaen. Yksi opas oli
Asikkalan kappalaisen Axel Laurellin kirjanen: Lyhykäinen kirjoitus
Potatesten eli Maa-Päronain wiljelemisestä, säilyttämisestä ja
hyödytyksestä Huoneen hallituksessa (1773). Anders Lizelius
puolestaan kirjoitti perunasta vuonna 1776 suomenkielisissä
Tieto-Sanomissa ja piti 3-4 tunnin perunasaarnoja Tyrvään
kirkkoherrana. Kiintoisaa on myös, että toukokuussa 1782 filosofian
kandidaatti Jonas Cajanus puolusti Turun Akatemian ensimmäisen kemian
professorin Pehr Adrian Gaddin laatimaa väitöskirjaa Underrättelse och
uppmuntran til potatoes wäxtens utwidgande i Finland.

Peruna-kirjan suomennos, jonka on tehnyt Kirsi Luoma, on kohtuullisen
sujuvaa ja korrektia, mutta tyylillisesti epätasaista, mistä osasyy
lankeaa Readerille. Eräät kömmähdykset ovat kuitenkin kääntäjän omia,
kuten esim. 'putsattu penkki/pelto' (s. 21, 22) ja 'toi näytille' (s.
65). Mustakantinen kirja on kietaistu iloisen keltaiseen
paperipäällykseen, jossa komeilee mustalla vyötteellä varustettu
soikea vaalea peruna. Päällyksen suunnittelijasta vaan ei tietoa
löydy!



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/