[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kaivopuisto, =?UNKNOWN?B?c8K0aWw=?= vous =?UNKNOWN?Q?pla=C3=AEt?=

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Julia Donner  FM, jatko-opiskelija, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Seppälä, Mikko-Olavi; Seppälä, Sauli; Helminen, Martti; Häyrynen,
Maunu: Kaivopuisto. Helsinki-Seura, 2008. 160 sivua.


Kaivopuisto, sŽil vous plaît
---------------------------------------------------------

Kuin varkain ilmestyi viime joulun alla harvinainen tietoteos -
Helsingin Kaivopuistoa käsittelevä monografia. Kaivopuiston
perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi kunniakkaat 175 vuotta.
Kirjassa tarkastellaan Kaivopuistoa kokonaisuutena ja kirja näyttää
kiinnostavan kuvan monipuolisesta puistokulttuurista ennen ja nyt.
Kaivopuisto on myös merkittävä puheenvuoro keskustelussa
kaupunkipuistojen kohtalosta; niiden arvosta, hoidosta ja
tulevaisuudesta.

 


Kaivopuisto on asiantuntevan kirjoittajajoukon työn tulos. 
Maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen, Helsingin
kaupunginarkiston erikoistutkija Martti Helminen, työväenteattereista
väitellyt FT Mikko-Olavi Seppälä ja Helsingin kaupunginmuseon
museolehtori Sauli Seppälä ovat kukin valaisseet puiston historiaa ja
siihen liittyviä ilmiöitä oman alansa ammattitaidolla. Valokuvaajana
on toiminut paljon puisto- ja puutarhaympäristöjä kuvannut
Taideteollisen korkeakoulun dosentti Taneli Eskola.

Helsingin - tai koko Suomen kaupunkipuistoista yleensäkin - on
vuosien varrella kirjoitettu kunnianhimoisesti harmillisen vähän.
Suomalaisen puistokirjallisuuden perinne on kaita, eikä tässä poikkea
läntisen naapurimaamme Ruotsin tilanteesta.  Puistoja sivutaan kyllä
osana asemakaavoitusta tai rakennushistoriaa kaupunkihistoriikeissa,
mutta itsenäisinä tutkimuskohteina ne ovat harvinaisia. Maunu
Häyrysen vuonna 1994 ilmestynyt väitöskirja Maisemapuistosta
reformipuistoon. Helsingin kaupunkipuistot ja puistopolitiikka
1880-luvulta 1930-luvulle lähestyy Helsingin puistoja puistojen
suunnittelussa tapahtuneiden muutosten kautta. Vuonna 2001
ilmestyneen Hortus Fennicus. Suomen puutarhataide -teoksen
kaupunkipuisto-osion artikkelit paikkaavat puutetta Helsingin,
Vaasan, Turun ja Hämeenlinnan osalta.

Tietoa Helsingin kaupunkipuistoista löytyy lähinnä kunnostus- ja
perusparannussuunnitelmien yhteydessä tehdyistä historiallisista
katsauksista, mutta tällaiset julkaisut ovat suuremmalle yleisölle
vaikeasti saatavilla ja ne keskittyvät useimmiten tiukasti puistojen
synty- ja kehityshistoriaan. Puistoja hallinnoivan Helsingin
kaupungin rakennusviraston vihkosissa tyydytään kohteiden esittelyyn
ja Dendrologian Seuran ansiokkaissa puisto-oppaissa mielenkiinto
kohdistuu luonnollisesti puu- ja pensaslajeihin. Tähtitorninvuorta,
Eläintarhaa ja Alppipuistoa saati Töölön tai Kallion kaupunginosan
kiinnostavia puistoja käsitteleviä monografioita saa turhaan hyllystä
hakea. Siksi nyt ilmestynyttä Kaivopuisto-teosta voi pitää
kulttuuritekona Helsinki-Seuralta.

Kirjan rakenne muistuttaa itsessään panoraamaa, Kaivopuistolle
puistona keskeistä teemaa. Panoraama, 'leveä vaakasuora maisemakuva,
katsojaa ympäröivä sylinterimäinen kuvapinta tai myös
horisontaalisesti liikkuva kuva' näyttää maisemasta näennäisesti
äärettömiin jatkuvan palan. Panoraamakuvan tärkeä elementti on juuri
jatkuvuus, laaja kokonaisuus, joka joko levittäytyy tai ympäröi
katsojansa. Kaivopuisto on lukukokemuksena panoraamamainen, virtaava
kokemus, jossa pienillä yksityiskohdilla on paikkansa. Lukiessa,
samoin kuin panoraamakuvaa katsellessa, huomio kiinnittyy myös
yksityiskohtiin; jossain kaukana kimmeltävään kirkontorniin tai
huvilan tuuliviiriin. Historia ja nykypäivä kohtaavat, ja lukija voi
huokaista helpotuksesta. Kaivopuisto on puisto, joka elää - hakkuista
huolimatta.

Kaivopuisto on jaoteltu kolmen osaan. Otsakkeiden Hienostosaareke,
Promenadipuisto ja Puuhamaa alle on koottu kronologisessa
järjestyksessä Kaivopuiston historia ja puistoon keskeisesti eri
aikoina liittyneet ilmiöt.  Maunu Häyrysen kirjoittaman puiston
synty- ja kehityshistorian lisäksi Kaivopuiston asukkaat,
Tivoliteatteri ja Puistoteatteri ja vuonna 1876 järjestetty
Teollisuusnäyttely saavat omat lukunsa kirjan ensimmäisessä osassa.
Toisessa osassa esitellään Kaivopuiston uimalaitos, Salus-sairaala ja
Kaivohuoneella toiminut varietee. Kolmannessa Puuhamaa-osassa
käsitellään Kaivopuistoa suurlähetystöjen maisemana. Viimeisenä
tarkastellaan Kaivopuiston lähihistoriaa.

Maunu Häyrysen tulkintaa historiallisista Kaivopuistokuvista olisi
lukenut mielellään enemmänkin. Näinkin tiiviisti esitettynä puiston
ja maiseman - puistomaiseman - pohdinta on kiinnostavaa luettavaa.
Kuvan ja maiseman, katseen ja katsomisen suhteiden välinen merkitys
johdattaa puiston ymmärtämisen uudelle tasolle. Juuri tähän suuntaan
soisi puutarha- ja puistokirjoittamisen kehittyvän.
Promenadipuisto-jakson puiston historiaa syventävät vastaukset
vastaavat kysymyksiin miksi mitäkin tehtiin - eli miten
eurooppalaiset esikuvat, aikakauden ihanteet ja kotimainen keskustelu
vaikuttivat puiston muotoutumiseen eri aikoina. Puisto on ilmiö,
aikansa lapsi. Se on paikka, näkymä ja maisema - siis analyysin
arvoinen kuten mikä tahansa taideteos tai kulttuurin tuote. Häyrynen
välttää sen virheen, että puisto jäisi suunnitelmaluonnosten ja
suunnitelmien kuvaukseksi. Kaivopuiston kalliopainanteita täytetään
ja kujanteita istutetaan, näkymälinjoja pohditaan ja puisto alkaa
versoa tapahtumia, teatteria ja elämää.

Ja miten paljon yhdessä puistossa voi tapahtua! Mikko-Olavi Seppälän
kuvaamat Tivoliteatteri ja Puistoteatteri sekä Kaivohuoneen varietee
kertovat 1800-luvun huvielämästä ja laajentavat käsitystä
Kaivopuistosta 'pelkkänä' kylpyläkeitaana. Lisäksi artikkeli on
oivallinen pala suomalaista teatterihistoriaa.  Martti Helmisen
artikkeli vuoden 1876 Teollisuusnäyttelystä on kuvaus suomalaisen
varhaisen teollisuuden ja kaupan valtavasta ponnistuksesta. Helsingin
Teollisuusnäyttely oli hyvää harjoitusta Pariisin 1878
maailmannäyttelyä varten, johon Suomi osallistui 120
näytteillepanijan voimin. Teollisuus- ja maailmannäyttelyihin
liittyneestä suomalaisesta kielipoliittisesta asetelmasta ja
itsenäisyyspyrkimyksistä olisi voinut sanoa enemmänkin - ne kun
olivat olennainen osa näyttelyjärjestämisen motivaatiota. Miksi
näyttelyn paikaksi valittiin juuri Kaivopuisto? Sauli Seppälän
kirjoittamat tiiviit suurlähetystöjen esittelyt tekevät tunnetuksi
Itäisen Kaivopuiston hiljaisia osia. Kaivopuiston meluisa, juhliva
huvilayhteisö on rakentunut vuosien varrella hiukan etäiseksi
lähetystösaarekkeeksi, jota ei edes enää välttämättä mielletä osaksi
puistoa.

Viimeisen jakson otsikko, Puuhamaa, viittaa pisteliäästi siihen, mitä
hienolle seurapiiri- ja porvarispuistolle on viime vuosikymmeninä
tapahtunut. Yhä vain suurempia konserttilavoja, valtavampia
vappupiknikkejä - sellaista ei vanha puisto fyysisesti kestä, vaikka
varsinainen aristokratian ja porvariston temmellyskenttä se aikojensa
alussa omalla tavallaan on ollutkin. Kritiikki olisi voinut olla vielä
terävämpääkin. Kyse on vihreästä kulttuuriperinnöstä, jonka arvoa ei
edelleenkään tunnusteta tai tunnisteta täysin. Koko kansan
kaivopuisto -luku näyttää sen, miten vaikeaa lähihistoriaa on kuvata.
Lukija kaipaa numerotietojen sijaan tarkempaa analyysiä ja pohdintaa
puiston käytön muutoksesta. Tai toisaalta kokemuksellisempaa otetta:
mitä Kaivopuisto on merkinnyt viime vuosikymmenten pienille
seikkailijoille ja leikkipuiston leikkijöille, juoksijoille ja
retkeilijöille? Taiton perusteella tilaa tällaiselle olisi ollut.

Taneli Eskolan valokuvat tavoittavat nykypäiväänsä elävän
Kaivopuiston paremmin kuin tuhat sanaa. Kuvissa puisto on tavoitettu
monikerroksisena ja -muotoisena, kaleidoskoopin alati vaihtuvia kuvia
muistuttavana ilmiönä. Vuodenajat, valot, värit ja tapahtumat
tapahtuvat tietyssä paikassa, Kaivopuistossa. Historiallinen
kuvamateriaali, valokuvat, kartat ja maalaukset tukevat Eskolan
kuvakerrontaa. Vanhan materiaalin ja uusien valokuvien välillä ei ole
hierarkkista tai nostalgisoivaa eroa, vaan materiaalia on taitossa
käsitelty tasa-arvoisena. Kuvien voima on näyttää mikä on pysyvää ja
mikä mennyttä: kalliot ja ihanat naiset rannalla pitävät pintansa
vuosikymmenten vaihtuessa. Autot ovat korvanneet hevoset ja reet, ja
valkoiset liinat ovat vaihtuneet diskopallon välkkeeseen.

Teoksen kirjallinen asu olisi kaivannut pienen viime silauksen,
vaikka teksti on yleisesti ottaen sujuvaa ja miellyttävää lukea.
Joissain kohdin teksti toistaa itseään, ja selväksi käy, että
Kaivopuisto on ollut sivistyneistön maisemaa. Puuhamaakin on hauska
oivallus otsikkoon, mutta tympii kolmannen kerran tekstissä. Pienistä
tyylillisistä puutteista huolimatta kirjan vahvuus onkin juuri
helppolukuisuuden ja toisaalta tutkimuksellisen otteen suhteessa.
Lähdeviitteet tekstissä kertovat selvästi kirjoittajien
lähtökohdista, kaikissa kirjan artikkeleissa viitteitä ei ole.
Asiallinen viittauskäytäntö ja huolellisesti laadittu lähdeluettelo
ilahduttavat akateemista lukijaa ja paljastavat maallikollekin
lähteiden monipuolisen ja kiehtovan maailman. Aivan kirjan alussa on
tapahtunut valitettava vahinko. Kiinnostavan panoraamakappaleen loppu
on pudonnut jossain käänteessä pois (s. 11-12), ja viite 2 on
luettavissa vain lähdeluettelosta. Puutteena voi mainita edes
ruotsinkielisen (kyllä venäjänkielinenkin olisi ollut hieno!)
lyhennelmän puuttumisen. Se olisi käännettyjen kuvatekstien ohessa
laajentanut kirjan lukijakuntaa ja tehnyt kunniaa Kaivopuiston
monikulttuuriselle ja -kieliselle historialle. Pienet virheet eivät
silti teoksen arvoa himmennä - ja toiseen painokseen ne ehtii korjata
varmasti.

Edellinen Kaivopuistoa käsittelevä teos, A. Olai Heikelin
Brunnsparkens historia 1834-1886  ilmestyi vuonna 1919. Siksi nyt
ilmestynyt vain yhden puiston monikerroksiseen historiaan paneutunut
valokuvateos ansaitsee paikkansa ja 75 vuotta täyttävältä
Helsinki-Seuralta voi toivoa kunniakasta jatkoa sarjalle. Teos on
arvokas alku uudelle kaupunkipuistokirjallisuudelle ja hyvä mittapuu
tuleville puistotutkimuksille. Kaivopuiston kaltainen panoraama
kertoo sen, mistä kaupunkipuistoissa parhaimmillaan on aina ollut
kyse: puista ja pensaista, nurmesta ja kulttuurista; paikasta
ihmisten kokemuksille.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/