[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Maailmanhistorian lumo ja haaste

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kimmo Ahonen  FM, projektipäällikkö, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Eskola, Seikko: Historian kuolema ja kulttuurien taistelu.
Kirjoituksia historiasta ja nykyajasta. Kleio, 2006. 272 sivua.


Maailmanhistorian lumo ja haaste
---------------------------------------------------------

Seikko Eskolan Historian kuolema ja kulttuurien taistelu on selkeästi
kirjoitettu ja teemoiltaan monipuolinen esseekokoelma. Kirjan teemat
rönsyilevät maailmanhistorian tutkimusteemasta kommunismin
'lopputaseeseen' ja Yhdysvaltain konservatismista vuoden 1918
tapahtumiin Suomessa. Eskola argumentoi napakasti ja ottaa reippaasti
kantaa, mikä tekee lukukokemuksesta nautittavan. Kirjoittajan
ideologisoiva suhtautuminen johtaa kuitenkin myös ongelmallisiin
yleistyksiin.

 


Kun kirja-arvio ilmestyy yli kaksi vuotta kirjan ilmestymisen
jälkeen, on syytä kysyä, onko arvioija tehtäviensä tasalla ja onko
teos jo arviota lukiessa vanhentunut. Ainakaan jälkimmäisestä ei ole
pelkoa Seikko Eskolan esseekokoelmassa. Historian kuolema ja
kulttuurien taistelu ei ole vain kokoelma historiallisia esseitä,
vaan arvoväritteinen kommentaari kansainvälisen politiikan ja
suomalaisen historiakeskustelun kysymyksiin. Sellaisena se on myös
nykypäivänä virkistävän poikkeuksellinen, sillä
kulttuurikonservatismi on kovin harvan historiateoksen aatteellinen
lähtökohta. Eskolan teos on jo siksi tutustumisen arvoinen
puheenvuoro.

Teos on koottu esseistä, joista osa on julkaistu jo eri versioina
aiemmin muissa yhteyksissä. Eskola tarkastelee 1900-luvun historian
käänteitä kristityn konservatiivin näkökulmasta. Eskola murjoo
kommunismia, ymmärtää Yhdysvaltalaista konservatismia, korostaa
kristinuskon merkitystä länsimaisen kulttuurin kivijalkana ja arvioi
kriittisesti islamismia. Hänen syntetisoiva kirjoitusotteensa ja
esseiden pitkä historiallinen aikajana takaavat myös, ettei teksti
vanhene nopeasti.


Huntingtonin jalanjäljissä

Teoksen alussa Eskola käsittelee kiinnostavasti maailmanhistorian
lumovoimaa ja edistysajatuksen historiaa. Tästä siirrytään
luontevasti tarkastelemaan Francis Fukuyaman historian lopun ja
Samuel Huntingtonin sivilisaatioiden taistelun teesejä ja niiden
paikkaansapitävyyttä 2000-luvun maailmassa. Hiljattain edesmennyt
Huntington on selvästi Eskolan innoittaja.

Huntingtonin varoitus kristinuskon ja länsimaisten arvojen
rapautumisesta sopii hyvin Eskolan tarkastelukulmaan. Eurooppalaisen
kulttuurin uhkana hän näkee sekularisaation, joka vie siltä 'sielun
voimat' samalla kun väestön ikääntyminen vie siltä ruumiin voimat.
Eskolan vaatimus länsimaiden paluusta perusarvojen äärelle on hyvin
samantyyppinen kuin Huntingtonin kiistellyssä teoksessa Who Are We
(2004).

Eskolan Huntingtonia myötäilevä näkökulma on kovasti toinen kuin
esim. brittiläisen esseisti Francis Wheenin. Wheen ottaa poleemisessa
teoksessaan Kuinka humpuuki valloitti maailman (2004) Fukuyaman ja
Huntingtonin teesit varoittavaksi esimerkiksi liiallisen
yksinkertaistamisen vaaroista. Seikko Eskola ei noteeraa Wheeniä tai
edes muuta asiallisempaa Huntington-kritiikkiä, vaan hän ottaa
annettuina Huntingtonin ongelmalliset sivilisaatioluokittelut. Siksi
lupaavasti alkava pohdinta jää myös harmittavan keskeneräiseksi.

Perusteellisempaan käsittelyyn päästään Eskolan analyysissä
yhdysvaltalaisesta konservatismista. Analyysi mukailee ja referoi
Micklethwaitin ja Woolridgen kirjaa The Right Nation (2004). Essee on
selkeydessään erinomainen johdatus amerikkalaisen konservatismin
erityispiirteisiin ja oikoo ansiokkaasti niitä yleistyksiä, joita
suomalaisessa mediassa usein näkee. Markku Ruotsilan artikkelien
ohella se on eräs parhaista suomenkielisistä katsauksista
amerikkalaisten konservatiivien ajattelumaailmaan. Maailmaan, joka
edustaa eurooppalaiselle älymystölle edelleen todellista Toiseutta.

Eskola tarkastelee ilmiöitä enimmäkseen maailmanhistorian
lintuperspektiivistä. Yleistäminen on siinä välttämätön hyve.
Historiantutkijan kuuluu olla sekä yksityiskohtiin paneutuva
'multasienten kerääjä' että kokonaiskuvaa hakeva
'laskuvarjohyppääjä'. Maailmanhistorian tutkimisessa tarvitaan
laskuvarjoa ja yleistämistä. Eskolan tavassa yleistää on kuitenkin
ongelmia. Välillä yleistämisen taso kertoo enemmän kirjoittajansa
ideologisesta taustasta kuin käsiteltävästä asiasta. Yhdysvaltain
itsenäisyysjulistuksen laativat 'maataomistavat gentlemannit', kun
taas Ranskan vallankumouksen takana olivat 'vieraantuneet
intellektuellit ja raivoisat talonpojat'. Tai mitä pitäisi sanoa
seuraavasta, nykypäivän Euroopan sekularisaatiota kritisoivasta
kommentista: 'Amerikassa niin uskonto kuin työetiikka ja ahkeruuskin
ovat kunniassa, toisin kuin vanhalla mantereella'. Vastaavia
kömmähdyksiä pomppaa lukijan silmille hieman turhan usein.


Kommunismi ja kristinusko

Ideologisoiva suhtautuminen tulee selvimmin esiin esseissä
kommunismista ja kristinuskosta. Konservatiivisen Venäjän tutkija
Richard Pipesin tapaan Eskola tarkoittaa kommunismilla ideologian
bolsevistista tai maolaista versiota, minkä mukaan ideologian
onnistumista/epäonnistumista sitten arvioidaan. Pipes toteaa
Communism-teoksensa (2001) loppuluvussa, että kommunismi ei ollut
hyvä aate, joka vain sattui epäonnistumaan, vaan se oli
yksinkertaisesti huono aate. Eskolan musertava näkemys kommunismin
lopputaseesta on samoilla linjoilla, ja toki hyvin perustein.
Sosialististen liikkeiden luonne ja merkitys Länsi-Euroopassa tai
Latinalaisessa Amerikassa jäävät kuitenkin sekä Pipesin että Eskolan
monoliittisessa kommunismi-kuvassa lähes kokonaan sivuun.

Eskola argumentoi pätevästi, että kommunismia tulee arvioida sen
käytännön tulosten, ei sen kauniiden lupausten mukaan. Hedelmistään
puu tunnetaan, kuten Eskola toteaa. Siksi kommunismin lopputase on
niin murheellinen, niin kuin kommunismin musta kirja on jo
todistanut. Vastaavaa logiikkaa Eskola ei kuitenkaan sovella
kristinuskon tarkastelussa. Uskon nimissä tehdyt julmuudet ovat vain
harhautuneiden yksilöiden tai uskoa verukkeenaan käyttävien
opportunistien tekemiä. Vika ei olekaan uskossa, vaan sen
toteuttajissa. Sen sijaan kommunismin kohdalla vika on molemmissa.
Mutta kristinuskon historian hedelmiä ei sitten saisikaan käyttää
puun arviointiin! Kristinusko on Eskolalle edelleen eurooppalaisen
kulttuurin 'eettinen infrastruktuuri', joka pitäisi mainita myös
Euroopan perustuslain johdannossa.

Vastaava yksipuolisuus heijastuu myös kylmän sodan käsittelyyn.
Eskola puolustaa lepsuin argumentein Vietnamin sotaa eikä mainitse
sanallakaan Yhdysvaltain ja CIA:n häikäilemättömistä Latinalaisen
Amerikan operaatioista. Autoistuminen nostetaan länsimaisen
demokratian kulmakiveksi ja Henry Ford siten kommunismia padonneeksi
sankariksi. Eskola ottaa myös, johdonmukaisesti argumentoiden, kantaa
vuoden Suomen 1918 tapahtumiin ja liputtaa vapaussota-termin puolesta.
Hyvin kirjoitettuun esseeseen antaa ikävän sivumaun kirjoittajan
taipumus vähätellä valkoisen terrorin merkitystä suhteessa punaiseen
terroriin.

Kanavan päätoimittajana pitkään toiminut Eskola on kouliintunut
sanankäyttäjä. Lyhyttä lausetta suosivan Eskolan teksti poikkeaa
selkeydessään edukseen akateemisen kielenkäytön koukeroisesta
valtavirrasta. Lukukokemus on siksi varsin nautittava.

Eskolan ansioksi on todettava, että hän pelaa avoimin kortein eikä
kätke poliittisia näkemyksiään. Eskolan kanssa on helppo olla eri
mieltä. Jo siksi Historian kuolema ja kulttuurien taistelu on
suositeltava esseekokoelma.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/