[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Toisten silmin. Pekka Herlinin värikäs elämä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kirsi Tuohela  FT, tutkija
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Simon, John  : Koneen ruhtinas. Pekka Herlinin elämä. Otava, 2009.
416 sivua.


 Toisten silmin. Pekka Herlinin värikäs elämä 
---------------------------------------------------------

Koneen ruhtinas. Pekka Herlinin elämä on elämäkertateos, joka luo
Koneen toimitusjohtajana vuonna 1964 aloittaneesta Pekka Herlinistä
(1932-2003) moniulotteisen, avoimen ja säikkymättömän kuvan. Kirja
rakentaa tarinan, jossa Pekka Herlin on sekä osa jatkumoa, suvun ja
yrityksen traditiota että osa elämänsä kutakin hetkeä, sen maisemaa
ja ihmisiä. Hänet kuvataan pelättynä ja palvottuna toimitusjohtajana
mutta myös  särmikkäänä ja häilähtelevänä persoonana.

 


John Simonin teos Koneen ruhtinas on ollut kirjasyksyn puhutuimpia
elämäkertoja. Sen kohdalla suomalainen media on todistanut omalta
kohdaltaan oikeaksi sen, minkä elämäkertatutkijat ovat aina tienneet:
mediaa kiinnostavat paljastukset. Sadoista ja tuhansista riveistä se
poimii ne muutamat, joista se on haistavinaan skandaalinkäryä.
Skandaalien rakentelu ei tietenkään koske koko mediaa: myös hienoja
ja avaavia juttuja on kerrottu. Ja toki Simonin teos paljastaa yhtä
ja toista. Tekijä, Kone Oy:ssä tiedotusosastolla työskentelevä
amerikkalaissyntyinen John Simon arvelee, että Pekka Herlin itse
olisi todennäköisesti suuttunut joistakin kirjan paljastuksista - ja
ollut perheensä ja kirjan rehellisyydestä 'myös tavattoman ylpeä'.

Pekka Herlin tulee paljolti kerrotuksi toisten silmin. Simonin
ratkaisussa annetaan vaimon Kirsti Herlinin sekä lasten, ystävien ja
työtovereiden kertoa ja lopputulos on hieno, tuore ja virkistävän
rehellinen. Teosta varten on tehty yli sata haastattelua, ja tarinaa
rakentaa suuri määrä sitaatteja. Simon on jättänyt sekä
puhekielisyyden että sitaattien väliset ristiriidat tekstiin.
Lempeästi hän vetäytyy kertomasta itse kaikkea. Hän väistää salatun
ja eheän totuuden löytäjän roolia, johon lukijat elämäkerturin
helposti asettavat. Hän osoittaa, että ihminen, tilanteet ja
tapahtumat voidaan kertoa niin monella tavalla. Simonin teoksen Pekka
Herlin on monta.

Teos muokkaa elämäkertakerronnan konventioita rikkomalla kronologian.
Se on  nistuu hyvin osoittamaan, että aina ei tarvitse aloittaa
lapsuudesta vaan tarinan eheys voidaan rakentaa myös muiden linjojen
varaan. Simon itse nostaa kahdeksi pääteemaksi toisaalta Koneen
menestystarinan, toisaalta Pekka Herlinin monisäikeisen persoonan.
Näiden varassa vuorottelevat otsikot painottaen välillä yrityksen
johtamista välillä henkilökohtaisia piirteitä ja perhe-elämää.


Vastakohtien mies: Apollon ja Dionysos

Muotokuvassa Pekka Herlin on suuri suomalainen teollisuusmies,
kiistatta. Hän sekä syntyy rooliinsa että kasvaa siihen vähitellen.
Hänelle lankeaa perintö, jota hän ei ehkä halunnut eikä valinnut,
mutta joka velvoittaa. Heikki ja Anna Herlinin perheen ainoana
poikana hän saa yhtiön, jonka tulevaisuus jätetään hänen käsiinsä, ja
hän saa kodin aineettoman perinnön, kasvatuksen ja kokemukset, joihin
hänen elämänsä on monisäikeinen pitkä vastaus.

Nuori Pekka Herlin kapinoi ja etsii itseään. Simon vertaa häntä
Shakespearen ankaraa isää ja suuria odotuksia vastaan kapinoivaan
prinssi Haliin, tulevaan kuningas Henrik V:een, ja toteaa Pekasta
(Simon käyttää paljon pelkkää etunimeä), että tämä 'näyttiolevan
epävarma itsestään ja elämänsä suunn  asta,  kunnes kruunu asetettiin
hänen päähänsä'. Kruunua kantaessaan Pekka Herlin löysi itsestään
epävarmuuden vastapainon: ronskin, energisen ja uhoavan
toimintatarmon. Se näkyi vaikkapa siinä, miten hän kertoi perheelleen
tärkeästä yrityskaupasta, Pohjoismaiden johtavan hissiyhtiön ASEA:n
hissitoimintojen ostamisesta vuonna 1968. Pojista keskimmäisen Ilkka
Herlin muistaa, miten isäukko tuli kotiin ja kertoi riemuissaan, että
'Pohjoismainen hissibisnes on nyt tässä kädessä'.

Elämäkerran tärkeä jännite on Pekka Herlinin monisäikeinen ja vaikea
persoona. Simon kuvaa hänet tasapainottelijana elämän apollonisen ja
dionyysisen puolen, maanisuuden ja depressiivisyyden välillä. Hänet
kuvataan myrskyisäksi ja kiivaaksi, arvaamattomaksi ja jyrkäksi.
Toisaalta hänet hyvin tunteneet kertovat hänestä myös herkkänä, ujona
ja vetäytyvänä. Hän oli muotokuvansa perusteella ristiriitainen ja
rauhaton ihminen etsien tyyneyttä niin juomisesta, purjehtimisesta
kuin nostalgisesta paluusta maanviljelyyn.

Juominen, sen kehittyminen alkoholismiksi ja yhdistyminen
kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön on teema, josta Simon kirjoittaa
avoimesti, perhettä kuullen ja siteeraten. Kun Pekka ja Kirsti Herlin
avioituivat vuonna 1954 juominen ei ollut on  gelma, 'ei
todellakaan!', toteaa Kirsti kirjassa. Simon pohtii geneettistä
perintöä, alttiutta sairastua alkoholismiin ja kuuntelee lasten
kommentteja: alkoiko se Neuvostoliittoon tehdyistä monista
liikematkoista 1950-luvulla, suomalaisen bisneskulttuurin yleisestä
alkoholinkäytöstä vai suuryrityksen johtamisen ankarista paineista
1960-luvun lopulta alkaen. Joka tapauksessa lasten kokemus isän
eräänlaisesta 'holhoavasta diktatuurista', siihen liittyvästä
juopottelusta ja henkistä väkivaltaa muistuttavasta käytöksestä
kerrotaan säikkymättä ja reilusti lasten näkökulmasta. Nuorimmainen
Ilona Herlin kertoo, miten hän keskusteli isänsä kanssa paljon
1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. 'En minä tuonut omia
heikkouksia isälle esiin. Se oli näin päin, että minä kuuntelin ja
yritin lohduttaa. Tunne-elämässä hänellä oli kyllä etuoikeus olla
heikko' Ilona Herlin muistelee. Alkoholismista kärsivän perheen ja
lapsen näkökulman voi löytää nykyisestä kaunokirjallisuudesta
vaikkapa Susanna Alakosken Sikaloista (Svinalängorna 2006) ja oman
alkoholismin kuvauksen tapaa esimerkiksi Per Olov Enquistin hienossa
omaelämäkerrallisessa teoksessa, Ett annat liv (2008). Elämäkerrassa
nämä teemat ja näkökulmat ovat kuitenkin vielä poikkeuksia ja
suurmieselämäkerrassa valintaa voi pitää harvinaisen rohkeana.  


Ruhtinas

Levottomuus ja särmät, ongelmat ja ristiriidat kuuluivat perheen ja
Pekka Herlinin elämään, mutta ne eivät estäneet menestystä, ja vanhin
pojista Antti Herlin korostaakin menestyksen avaimina isänsä muita
puolia: 'tarkasti fokusoitunutta älykkyyttä', tavatonta
henkilökohtaista tarmoa ja sitä, että hänellä oli valtaa ja rahaa
taata, että hänen päätöksensä myös toteutettiin. Tämä vallankäytön
näkökulma tuo Pekka Herlinin muotokuvaan Niccoló Macciavellin
Ruhtinaan piirteitä. Ruhtinas oli hänen yöpöytälukemistoaan ja Simon
on valinnut siitä sitaatin aivan oman tarinansa alkuun. Tämä lukuohje
kehystää teosta, siihen palataan tarinan edetessä, ja se suuntaa
vahvasti lukijankin tulkintaa. Se pakottaa kysymään, missä määrin
Pekka Herlin oli tai halusi olla päämäärätietoinen toimija, jolle
tarkoitus pyhittää keinot. Simonin siteeraama Macciavelli nimittäin
kirjoittaa, että asiat, jotka näyttävät hyviltä, voivat viedä
perikatoon. Ja jatkaa, että 'toiset taas näyttävät pahoilta mutta
voivat johdattaa turvallisuuden ja hyvinvoinnin olotilaan'. Näinkö
Pekka Herlinkin ajatteli? Ohjasiko hänen toimintaansa ajatus, että
Koneen menestys turvaa perheen turvallisuuden ja näyttää tietä koko
kansakunnan hyvinvoinnille. Ja silloin uhreja on turha laskea.

Koneen johdossa Pekka Herlin näyttää olleen enimmäkseen apolloninen:
rohkea, rationaalinen ja dynaaminen. Simon siteeraa Pekka Herliniä
itseään, joka Helsingin Sanomissa vuonna 1981 luonnehti johtamistaan
kahdella tavalla. Pekka Herlin totesi, että kuten Tolstoin Sodan ja
Rauhan kenraali Kutusov hänkin antaa joukkojensa voittaa
häiritsemättä taistelua. 'Meilläkin hyvät miehet saavat tehdä työtä
ilman että minä häiritsen.' Toinen johtamisajatus oli rautainen
seurantasysteemi, kuukausittainen tulosyksiköiden tilanteen
läpikäynti. Simon kirjoittaa Koneen organisaatiosta, että
'toimitusjohtaja istui litteän organisaation huipulla kuin keskiajan
ruhtinas, jolla oli laajan valtakuntansa hallitsemisessa apunaan vain
muutama läheinen neuvonantaja'. Tämä tarkoitti johtamisen
ammattitaitoista ja pätevää pientä tiimiä ja yksiköiden pääll 
iköitä, joille annettiin paljon itsenäistä vastuuta.


Kone ja Suomi

John Simon teos vakuuttaa, että Pekka Herlin kasvatti ja
kansainvälisti Koneen tavalla, jolla ei ole edeltäjiä Suomen
teollisuushistoriassa. Yrityksen menestys ei tietenkään ollut
itsestään selvää, vaikka jälkikäteistarinat, jotka kerrotaan
tunnetusta lopusta käsin, saavat kaikki tapahtumat helposti
näyttämään väistämättömiltä. Yrityksen tulevaisuus oli useissa kohdin
vaakalaudalla ja Simon nostaa Koneen kohtalonhetket myös oma draamansa
avainkohtauksiksi. Tarina alkaa hermostuneen yritysoston tunnelmissa
vuonna 1968 ja kulminoituu kohtalokkaisiin neuvotteluihin Koneen
hissi- ja liukuporrasbisneksen myynnistä 26 vuotta myöhemmin vuonna
1994. Kukaan lapsista ei näyttänyt haluavan viedä isänsä, isoisänsä
ja isoisoisänsä rakentamaa yritystä uudelle vuosituhannelle. Monet
talousuutisia seuraavat muistavat ratkaisun, mutta sen taustat ja
dramaattiset ulottuvuudet voi lukea Simonin kirjasta.

Pekka Herlinin tarinassa on jotain koskettavan suomalaista: ankaraa
kasvatusta, ujoa kurittomuutta, etäisiä isiä, lempeitä äitejä,
lahjakkaita lapsia ja lojaaleja alaisia. On arkista työtä
ulkomaankaupan eteen, presidentinvaaleja, neuvotteluja ja kokouksia.
On takaiskuja, mutta ennen muuta sisukasta menestystä ja vaurautta,
josta ei sovi kerskailla. Simon tavoittaa tämän tunnelman ja
suomalaisen elämäntavan hyvin ja arvostaa sitä samoin kuin jokaista
kertojaa, joka on jakanut tarinansa hänen kanssaan. Ääneen pääsevät
monet, ja monenlaiset tarinan kertomisen tavat saavat tilaa.
Esimerkiksi Koneen avainhenkilöihin kuuluneen Gerhard Wendtin
annetaan dramatiikan tajua osoittaen kertoa, mihin Koneen ja Nokian
yhteistyö kaatui: 'Kairamo teki yhden virheen! Hän ei ymmärtänyt
tarjota Pekalle joko KOP:in tai Nokian hallituksen puheenjohtajuutta.
(--) Tähän turhamaisuuteen se kaatui! Olisi se ehkä kaatunut
muuhunkin, mutta tämän minä tiedän, että se kaatui tähän.' 

Pekka Herlin kasvatti Koneen yritysostoin ja lensi yksityisellä
yhtiön koneella lukemattomiin neuvotteluihin ympäri maailmaa.
Kansainvälisen ja globaalin bisneksen vastapainona hänen juurensa
olivat suvun tilalla Thorsvikissa Kirkkonummen Porkkalassa, ja eräs
osa hänen kaksinaisuuttaan olikin kysymys siitä, ollako maanviljelijä
vai teollisuusmies. Hän ei halunnut valita vain toista ja hänestä tuli
kumpaakin. Molemmissa rooleissa suh  de isänmaanhan jäsentyy
tärkeäksi, sillä Thorsvikissa Pekka Herlin liittyi pitkään, vanhaan
elämänmuotoon maanviljelykseen ja sukuun. Koneen globaalin ja
innovatiivisen toiminnan kautta hän taas irrottautui vanhasta ja loi
uutta, mutta nytkin laajasti koko suomalaisen teollisuuden hyväksi ja
sen esikuvana. Pekka Herlinin tarina on kunnioittavasti ja
monivivahteisesti kerrottu yksilön ja perheen kertomus, mutta se on
näiden 'isänmaallisten' ulottuvuuksiensa ansiosta myös suomalainen
legenda.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/