[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kotkan ja biisonin kansan esiinmarssi

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pekka Stenlund  Tampere
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Andersson, Rani-Henrik: Lakotat - Kotkan ja biisonin kansa. SKS,
2009. 397 sivua.


Kotkan ja biisonin kansan esiinmarssi
---------------------------------------------------------

Rani-Henrik Anderssonin keväällä julkaistu Lakotat - Kotkan ja
biisonin kansa ilmestyi otolliseen aikaan, sillä Anderssonin teoksen
lisäksi Tampereella Museokeskus Vapriikki on tehnyt marraskuun
alkupuolelle asti avoinna olevalla näyttelyllään Intiaanipäällikkö
Istuva Härän maailma lakotoja tutuiksi suomalaisille. Vaikka
intiaanihistoria on suomalaisessa historiantutkimuksessa
harvinaisempi aihe, on Andersson kirjoittanut onnistuneen
yleisesityksen lakotojen historian merkittävimmistä vaiheista
1800-luvun jälkipuoliskolla.

 


Andersson aloittaa teoksensa lyhyellä johdannolla, jossa hän perehtyy
muun muassa intiaanihistorian tutkimuksen tilaan Suomessa ja selvittää
oman tutkimuksensa haasteita lähdeaineiston käytön ja käsitteiden
määrittelemisen tasolla. Itse olisin ollut kiinnostunut lukemaan myös
syvempää analyysia kirjoittajan käyttämästä etnohistoriallisesta
metodista ja sen hedelmällisyydestä suhteessa aiempaan lakotoista
tehtyyn tutkimukseen, mutta kun on ottaa huomioon, että kyseessä on
yleisteos, on laajemman teoreettisen pohdiskelun sivuuttaminen
perusteltua.


Lakotojen maailma


Kirjansa ensimmäisessä pääluvussa Andersson taustoittaa lakotojen
historiaa ja kulttuuria ennen vuotta 1854. Ajallisesti alkupistettä
lienee mahdoton hahmottaa, joten kirjoittaja aloittaa kuvauksensa
lakotojen mytologiaan kuuluvilla luomiskertomuksilla. Lakotojen äänen
esiintuominen heti kättelyssä herätti ainakin tämän lukijan
mielenkiinnon, ja yhtä onnistunut valinta oli painottua lakotojen
kulttuurin kuvauksessa niihin elementteihin, jotka ovat vahvasti
esillä myös kirjan myöhemmissä luvuissa. Tämän seurauksena
esimerkiksi lakotojen yhteiskuntarakennetta käsitellään tarkasti,
koska se vaikutti siihen, millä tavalla lakotat toimivat tietyissä
tilanteissa kuten sodankäynnissä tai neuvotteluissa.

Kulttuuria kuvatessaan Andersson kuitenkin yrittää mahduttaa liian
paljon asiaa liian pieneen tilaan, jolloin rasitteena on tietynlainen
luettelomaisuus. Kulttuurikuvauksessa olisi niin ikään voinut korostaa
sitä, että intiaanikulttuureille - epäilemättä myös lakotoille - oli
ominaista joustavuus ja uusien piirteiden omaksuminen, jolloin
kulttuuri ei ollut missään vaiheessa muuttumattomassa tilassa.
Kokonaisuudessaan taustoittamiseen perehtyvä luku olisi kaivannut
lisäksi pientä hiomista, sillä historiapuoli jää vähäiselle huomiolle
kulttuurikuvauksen kustannuksella.


Taistelutantereilta reservaattiin


Seuraavat kaksi lukua keskittyvät suurten intiaanisotien aikakauteen,
jolloin ollaan teoksen ytimessä eli lakotojen ja Yhdysvaltain välisten
poliittisten suhteiden käsittelemisessä. Luvussa käsitellään
luonnollisesti suurimmat lakotojen ja Yhdysvaltain armeijan välillä
käydyt taistelut, mutta onneksi Andersson ei keskity pelkästään
taistelutapahtumien kuvaamiseen, vaan taustoittaa sekä Yhdysvaltain
harjoittaman intiaanipolitiikan että lakotojen oman poliittisen
järjestelmän merkitystä tapahtumien kehittymisessä. Kiitoksen
arvoista on niin ikään se, että lukijalle käy selväksi intiaanisotien
aikakauteen kuuluvan lakotojen ja armeijan yhteenottojen lisäksi
lakotojen sodankäynti perinteisiä vihollisheimojaan vastaan ja millä
tavalla lakotat suhtautuivat eri vihollisiinsa.

Neljännessä pääluvussa Andersson kuvaa lakotojen sopeutumista
reservaattielämään ja heidän kokemaansa elämäntapojen muutosta. Kuten
intiaanisotien aikakaudella, reservaattielämässä lakotojen rivit eivät
olleet yhtenäiset, vaan johtohenkilöillä oli erilaiset käsitykset
siitä, miten piti toimia. Lakotojen sisäisten erimielisyyksien esille
tuominen on ansiokasta, koska näin lukijalle osoitetaan, että lakotat
eivät muodostaneet monoliittista kokonaisuutta, joka oli
automaattisesti samaa mieltä asioista. Vaikka lakotat eivät voineet
juurikaan vaikuttaa intiaanipolitiikan päätöksiin, eivät he olleet
pelkkiä passiivisia uhreja vaan itsenäisesti ajattelevia
historiallisia toimijoita.

Viides luku keskittyy vuosiin 1889-1890, jolloin lakotojen
keskuudessa saavutti suosiota ns. henkitanssiliike, joka sekoitti
kristinuskon oppeja lakotojen omiin uskonnollisiin käsityksiin.
Kyseistä tapahtumaa käsitellään erittäin tarkasti - varsinkin jos
sitä vertaa esimerkiksi lakotojen varhaishistorian osuuteen - mutta
tämä ei ole yllättävää, kun tietää kirjoittajan tehneen
väitöskirjansa kyseisestä aiheesta. Henkitanssiliike ja siihen
yhdistynyt Wounded Kneen verilöyly olivat surullinen loppuluku
Yhdysvaltain armeijan ja lakotojen välisissä yhteenotoissa
1800-luvulla, ja eräällä tapaa kyseessä on yhteenveto
yhdysvaltalaisten ja lakotojen erilaisista kulttuureista ja näihin
kulttuureihin sisältyneistä erilaisista käsityksistä, jotka
leimasivat Yhdysvaltain ja lakotojen välistä suhdetta.

Andersson päättää teoksensa lyhyeen loppulukuun, jossa hän käy läpi
nopeasti lakotojen historian vuodesta 1890 nykypäivään. Loppuluvusta
jää aavistuksenomainen kiirehtimisen tunne, mutta kirjoittaja toteaa
jo johdannossa, ettei lakotojen historiasta 1900-luvulla ole
kirjoitettu kunnollista kokoomateosta edes englanninkielellä. Kun
lisäksi huomioi, että teos keskittyy ennen kaikkea lakotojen
historiaan 1800-luvun jälkipuoliskolla, ymmärtää päätösluvun
tiiviyden.


Hallittu kokonaisuus


Anderssonin teos on onnistunut kuvaus lakotojen historian
tärkeimmistä tapahtumista 1800-luvun jälkipuoliskolla. Lakotojen
näkökulma tapahtumiin tuodaan mahdollisuuksien rajoissa esille, minkä
lisäksi kirjoittaja tekee omia tulkintojaan sekä tapahtumien kulkuun
vaikuttaneista syistä että tapahtumien merkityksestä. Vaikka kyseessä
on yleisteos, Andersson viittaa kiitettävän usein käyttämäänsä
tutkimusaineistoon helpottaen lisätiedoista kiinnostunutta lukijaa
tiedonetsinässä. Kirjassa on myös käytetty onnistuneesti kuvia
tekstin tukena, jolloin lukuisat sivuilla esiintyvät lakotajohtajat
eivät jää pelkiksi nimiksi, vaan merkittävät henkilöt saavat kasvot.
Ainoastaan lukijoiden avuksi laadituissa kaaviokuvissa on tapahtunut
harmillinen lipsahdus, sillä ne ovat englanninkielisiä, vaikka itse
tekstissä käsitteet ovat suomeksi.

Muutamista puutteistaan huolimatta Lakotat - Kotkan ja biisonin kansa
on selkeä osoitus kirjoittajan asiantuntemuksesta, ja lukuisten
englanninkielisten tutkimusten vastapainoksi oli ilo lukea hyvin
laadittu suomenkielinen intiaanihistorian tutkimus.
Lähitulevaisuudessa soisikin ilmestyvän lisää kotimaisia tutkimuksia
intiaanihistoriasta, sillä kirjoittamisen kohteista ei ole puutetta.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/