[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Perinteisestä ulkomaalauksesta perinpohjaisesti

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tiina Seppä  FM, jatko-opiskelija, Joensuun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kaila, Panu.: Kesällä töitä teki maalari. Perinteinen ulkomaalaus
tänään.. Multikustannus, 2008. 538 sivua.


Perinteisestä ulkomaalauksesta perinpohjaisesti
---------------------------------------------------------

Mitä tarkoittaa perinteinen ulkomaalaus? Miten perinnerakennukset
pitäisi maalata - vai pitäisikö? Mistä johtuu latex-maalin huono
maine? Näihin ja moniin muihinkin kysymyksiin löytyy vastaus
arkkitehti Panu Kailan maalaustrilogian keskimmäisestä osasta Kesällä
töitä teki maalari - perinteinen ulkomaalaus tänään (2008), jossa
käydään läpi niin ulkomaalauksen historiaa kuin nykypäivääkin. Kaila
jatkaa perinteisen ja kestävän remontoinnin edistämistyötä käyden
läpi ulkomaalauksen historiaa virheineen ja osoittaen
havainnollisesti, myös lukuisien värikuvien avulla, että vanha konsti
todella on parempi kuin pussillinen - tai latex-purkillinen - uusia.


Kailan teos jatkaa siitä, mihin teos Kevät toi maalarin - perinteinen
ulkomaalaus(2007[2000]) jäi. Kaila kuvaa paitsi menneen
pintakäsittelytapoja, myös uusia erehdyksiä sekä molempien omia
kokeiluja sekä niiden tuloksia. Kailan teesinä on, etteivät uudet
maalit sovellu perinteiseen rakentamiseen ja ettei perinteisten
maalien valmistukseen sisälly minkäänlaista mystiikkaa. Kaila toisin
sanoen opastaa kädestä pitäen maalien valmistukseen ja käyttöön
todeten, että 'jokaisen tavallisiin töihin kykenevän on mahdollista
tehdä maalinsa itse ja maalata talonsa itse - halvalla, kestävästi ja
kauniisti'(s.11). Tässäpä osviittaa tämän ajan tehokkuuden, jatkuvan
uudistumisen ja rahan kierron vaatimuksia vastaan, joilla on
jalansijansa joka elämän ja yhteiskunnan osa-alueella

Kaila käy läpi 1960- ja 1970-lukujen rakennusoppaiden - joista osa
tosin on puhtaasti mainoksia - ja kavalkadi on murheellinen, väliin
myös tragikoominen. Saunat esimerkiksi kehotetaan sivelemään
sisältäkin nyt äärimmäisen myrkyllisiksi tiedetyillä
puunsuoja-aineilla, joista osataan etukäteen varoittaa, että
ensimmäisellä saunakerralla haju voi olla 'hieman epämiellyttävä'.
Rakennusperintöä vaalineen Muinaistieteellisen toimikunnankin
suosituksiin kuului 1970-luvulla tehdä maalauskorjaukset
kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin rakennuskohteisiin
lateksimaalilla - jälki oli näin jälkeenpäin todettavissa
korjaukseksi, mitä seikkaa ei sovi epäillä, mutta maalin
rakennuksille aiheuttama vaurioriski jäi huomiotta.

Teoksen nimi viittaa maalauksen järjenmukaisiin sääolosuhteisiin -
ennen rakennukset maalattiin kesällä, poutasäällä. Nyt rakennukset
valmistuvat vuodenajasta tai säästä riippumatta, ja ne on saatava
samaan tahtiin maalattuakin. Muovimaaleja mainostettiin maalattavaksi
myös sadesäällä, mikä palvelee yhä nopeatahtisemman rakentamisen ja
remontoinnin tarpeita. Kiireen tulokset näkyvät kuitenkin hyvin pian
maalin repeillessä irti maalauspinnastaan.

Huomattavaa kuitenkin on, että läpi tuhovimmaisten
korjausrakentamisen vuosikymmenten, joiden sanotaan hävittäneen
suomalaista rakennuskantaa pahemmin kuin sodan pommitusten,
kirjoitettiin verrattain runsaasti myös perinteisen maalauksen,
erityisesti keittomaalin puolesta. 1970-luvun osalta Kaila viittaa
usein tähän liittyen myös itseensä. Nämä läpikäynnit ovat melkoisia
luetteloita, mutta teos soveltuukin paremmin lähinnä selailuun ja
lueskeluun kuin varsinaiseen läpilukemiseen.

Jos Kailan ansiona olisi vain jälkiviisaus, olisi tällaista
viisastelua helppo osoitella sormella. Kuitenkin on niin, että nyt
surkuhupaisalta kaikuva 1960-1970-lukujen pintakäsittelyopastus
jatkuu hiukan viilattuna nykyajan rakennusopastuksessa ja
?koulutuksessa. Latexilla on sanana jo huono kaiku, mutta samaa
ainetta myydään vesiliukoisena, hajuttomana muovimaalina.
Ulkomaalauksella voidaan tehdä korvaamatonta tuhoa rakennukselle, jos
muilta virheiltä olisikin vältytty. Vastikään Joensuussa jouduttiin
satavuotiaan talon yhtä vanha ulkovuoraus vaihtamaan kokonaan
remontoijan maalattua sen muovisidosaineisella maalilla. Kosteus ei
päässyt maalikerroksen takaa minnekään, maali irtoili liuskoina ja
laudat lahosivat. Aina ei käy näin, rakenne voi kaikista virheistä
huolimatta selviytyä, mutta öljy- tai keittomaalilla maalattaessa ei
rakenteiden vaurioitumisen riskiä tarvitse edes ottaa. Toisin sanoen
työtä todellisen perinteisen rakentamisen ja pintakäsittelyn puolesta
tarvitaan vähintäänkin yhtä paljon. Rakennusteollisuuden volyymi on
kasvanut, ja rakentamisen sekä remontoinnin perinteiset vaihtoehdot
on etsittävä itse.

Kaikeksi onneksi nykyään lienee niin, että vanhan talon omistaja
törmännee ennemmin tai myöhemmin remontoinnin ja pintakäsittelyn
vaihtoehtodiskurssiin. Tällöin hän myös ymmärtää perinnemaalin ja
rautakaupan suositteleman 'perinteisen remonttimaalin' (jollaisena
vesiliukoisia muovimaaleja kysyvälle tarjotaan) eron.

Teoksen runsaat valokuvaliitteet havainnollistavat sanottua. Niissä
esitellään niin onnistuneita kuin varsin epäonnistuneitakin
pintakäsittelyjä selkeiden kuvatekstien kera. Kuvateksteineen noin
160 sivun laajuisesta kuvaliitteestä löytyy runsaasti selkeitä
esimerkkejä niin vääristä kuin oikeistakin pintakäsittelyistä aina
Japanista Visbyhyn - toki enin osa kuvituksesta on peräisin
kotimaasta. Erittäin havainnollinen on myös kuvasarja keittomaalin
valmistuksesta, joka on kuvattu vaihe vaiheelta. Samalla tavoin on
esitelty myös maitomaalin valmistus.

Havainnollisesti osoitetaan myös, miten suuria vaurioita väärän
maalin pintaan siveleminen saattaa aiheuttaa. Tiivis muovikerros
arvorakennuksen - tai minkä tahansa muunkin rakennuksen - pinnassa on
rakennukselle todellinen uhka; se voi lahottaa vuorilaudoituksen ja
pahimmillaan muutkin rakenteet. Pintakäsittelyistä vastanneet
perustelevat syntyneitä lahovaurioita rakenteen virheellisyydellä.
Kaila kysyykin aiheellisesti, miten virheellisiksi väitetyt rakenteet
historiallisissa rakennuksissa ovatkin sitten voineet kestää
vuosikymmeniä tai - satoja - aina uuteen muovimaalipinnoitteeseensa
saakka.

Maalinpoistosta on tullut nykyään ulkomaalauspuheen keskeisimpiä
ongelmia ja työvaiheita. Kaila toteaakin, ettei maalinpoistosta ollut
tarpeen puhua ennen nykyaikaisia muovi- ja alkydiöljymaaleja.
Keittomaalin sivellään vanhan päälle, samoin toimitaan
pellavaöljymaalin kanssa. Muovimaalien päälle taas ei tartu sitten
mikään ilman perusteellista vanhan maalin poistamista. 

Kailan Kesällä töitä teki maalari on loistava yleisopus
perinnerakentamisesta kiinnostuneen kirjahyllyssä. Teoksesta voi
tarkastaa maalireseptien ja maalausohjeiden lisäksi myös
ulkomaalauksen historiallisia yksityiskohtia ja ajan asenteita.
Maalitietous karttuu muutenkin: jo selailu riittää lisäämään
ymmärrystä siitä, mikä on sidosaine, mikä kuivike. Jo hiukankin
perehtyneempi luenta johdattaa tietoon siitä, millaiset kemialliset
reaktiot ja fysikaaliset mekanismit ulkomaalauksen toimivuuteen tai
epäonnistumiseen vaikuttavat.

'Luonto kostaa harhaanjohtuneet kuvitelmat', siteeraa Kaila
yliarkkitehti Urho Orolaa. Lausahdus koski alun perin tasakattoja,
mutta Kaila soveltaa sitä 'muovimaalien mykistävään tuhovoimaan' (s.
191). Isiltä pojille kestävinä markkinoituja maaleja on tunnetusti
nimitetty myös huoltovapaiksi. Kuten kaikkien muidenkin
remonttiratkaisujen kohdalla, Kaila kehottaa kaihtamaan kaikkia
huoltovapaina tarjottuja ratkaisuja. Huoltovapaan toinen puoli on
nimittäin huollon mahdottomuus.

Kaila jatkaa siis rakennusta kunnioittavan korjaamisen
edistämistyötä. Kaila ei ole onneksi yksin tehtävää toteuttamassa:
esimerkiksi samasta aihepiiristä laaditusta havainnollisesta
teoksesta Perinnemaalit ja puutalon rakenteellinen korjaus (Koskela
2008) on julkaistu vastikään uusi korjattu painos, joka johdattaa
myös maalinvalmistuksen ja perinteisen remontoinnin maailmaan.

Kailan teos kulunee perinnerakentajien ja remontoijien käsissä, mutta
se on myös viihdyttävää luettavaa ainakin rakennusten ja rakentamisen
kulttuurihistoriasta kiinnostuneille. Kailan pintakäsittelytrilogia
on myös täydentynyt kolmannella osallaan, Maalari maalasi taloa
(2009). Kailan teokset ovat kokonaisuudessaan aikaa kestävää
lukemistoa, joka tukee kestävyyden ja ekologisuuden ideaa myös
remontoinnin ja rakentamisen alalla.

Kirjallisuus:

Kaila, Panu 2007(2000). Kevät toi maalarin - perinteinen ulkomaalaus.
Helsinki, Multikustannus.

Kaila, Panu 2009. Maalari maalasi taloa - perinteisen
julkisivuvärityksen historia. Helsinki, Multikustannus.

Koskela, Kari 2008 (2003). Perinnemaalit ja puutalon rakenteellinen
suojaus. 3. uudistettu painos. Joensuu, ILIAS Oy.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/