[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ainejärjestö aineellistui, Varnitsa ry:n historia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Juha Pohjonen  FT, dosentti, Historietti Oy
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Green, Tuomas; Nevala, Arto; Puustinen, Mikko (toim.):
Suolankeittäjien heimo. Varnitsa ry:n historia 1970-2008. Varnitsa
ry., 2009. 264 sivua.


Ainejärjestö aineellistui, Varnitsa ry:n historia
---------------------------------------------------------

Joensuun yliopiston historian opiskelijat ja osin myös henkilökunta
ovat tehneet suurtyön kootessaan yhteen tämän varsin ainutlaatuisen
rekisteröidyn yhdistyksen (noin) 40-vuotisen (noin) historian. Vielä
suuremman hatunnoston näinä sieluja raastavan kapitalismin aikana
kirjoittajat ja toimittajat ansaitsevat siitä, että koko kirjahanke
on toteutettu vapaaehtoisvoimin. Ja kaikki tämä on tehty lähes
laadusta tinkimättä.


Toimittajat ovat tehneet oivallisen valinnan rakentaessaan kirjan
esitysasun temaattiseksi. Näin monien takavuosien vaikuttajien ja
nykyisten huimapäiden kertomuksiin on saatu lomitettua uudempi ja
vanhempi muistitieto mielenkiintoisella tavalla.

Hyvä kirja on järkevää aloittaa kiihottavasti. Tuo vastuu on annettu
nuorelle ja lupaavalle tutkijalle, entiselle varnitsalaiselle,
professori Kimmo Katajalalle. Hänen dekkarimuotoon kirjoittamansa,
virkamiehen arkea lempeästi irvaileva prologinsa paljastaa
yhdistyksen historian kenties suurimman häpeän: tiedot yhdistyksen
perustamisesta ovat varsin hataralla pohjalla. Taitava ja monessa
liemessä parkkiintunut tutkija onnistuu kuitenkin vain lievästi
epäilyttävällä lähdekriittisellä metodilla paljastamaan sen kaikkein
todennäköisimmän perustamisajankohdan. Virallinen rekisteröinti on
sitten kokonaan toinen, tekninen juttu.

Esileikkien jälkeen kirja etenee temaattisesti analysoiden
varnistalaisuutta ja yhdistyksen toimintaa asiallisissa ja
asiattomissa yhteyksissä. Sitomalla Varnitsan aina kulloinkin
ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin sekä opiskelija- tai
opintopoliittisiin kokonaisuuksiin, rakentuu hyvin kattava kuva
opiskelusta Joensuun korkeakoulussa ja sittemmin Joensuun
yliopistossa 1970-luvun alkuvuosista aina näihin päiviin eli suuren
mahtavan Itä-Suomen yliopiston aamuhämärään.

Opiskelijapolitiikka on yksi kirjan mielenkiintoisimmista teemoista,
jota ehkä vähän toistonkin uhalla käydään läpi seikkaperäisesti.
Kiihkeät, lähes läpipolitisoituneet 1970- ja 1980-luvut näyttäytyvät
nyt vuosikymmenten jälkeen jopa koomisina tai ainakin hupaisina,
mutta asiat ja toimet olivat vakavia: tenttikirjojen mustat listat,
luentolakot, politisoituneet jäsenvaalit tai joidenkin
opetushenkilökuntaan kuuluneisiin kohdistuneet painostustoimet -
kaapparitutkijan arkipäivää ilmeisesti - vaikuttavat nyt kaukaisilta,
mutta eipä noista vuosista montaa maisterintekosukupolvea ole
kuitenkaan kulunut. Onneksi aika ja muisti ovat olleet taas
armollisia, ja asiat esitetään kiihkottomasti ja ilmeisen oikein.
Jotain noilta vuosilta jää kyllä kaipaamaan, sillä kovin kiihkeää ja
huokoista näyttää elo tuolloin olleen. Urasuunnitelmista eivät tuon
ajan muistelijat tunnu paljoakaan puhuvan. Silloin vaikutettiin, tai
kuviteltiin vaikutettavan. Ilahduttavasti näistä asioista kirjoittaa
paljon ja taidokkaasti nuori tekijä, lahjakas Alina Kuusisto.

Nuorempi väki tulkitsee Varnitsan ja varnitsalaisuuden huomattavasti
selvemmin yhteisöllisyyden teoreettisen viitekehyksen kautta, näin
varsin Tuomas Green ja Mikko Puustinen syväluotaavassa artikkelissaan
opiskeluympäristön ja -kulttuurin muutoksesta. Samoihin asioihin
palataan vielä myöhemmin Annina Hämäläisen oivallisessa artikkelissa
yhtenäisen pukeutumisen merkityksestä osana yhteenkuuluvaisuutta ja
kenties vieläkin syvällisemmin jälleen Tuomas Green esitellessään
rohkeasti järjestötoiminnan moraalisia arvoja toiminta-aktiviteetin
kautta ja välityksellä. Jos joku tämän tutkielman ja varsinkin sivun
193 kaavion jälkeen varnitsalaisten moraalia tai oppineisuutta ja
aktiivisuutta epäilee, hän aloittakoon opintonsa alusta. Huomattavan
selkeä ja informatiivinen esitys.

Ainejärjestöihin ja osakuntatoimintaan on aina liitetty kenties
aiheellisestikin alkoholi ja aktiivinen sosiaalinen kanssakäyminen.
Onneksi tässä asiassa on ainakin toimittajilla maltti säilynyt.
Kyllähän kirjan sivuilla viina virtaa, erilaisista intiimeistä
toiminnoista löytyy jopa fyysisiä todisteita (ns. varnitsa-lapsia),
mutta asiat käsitellään pieteetillä ja ylipäätänsä herkästi. Lempi on
kaunis asia. Mukavana yleislinjana näyttää olleen, että 1970-luvun
varnitsalaiset ovat olleet yhtä sisäsiittoisia kuin 1980-luvun
seuraajansa ja edelleen 1990-lukulaiset ja edelleen...
Todistusaineisto on sen verran vankka, ja sitä vahvistavat myös
löydetyt ulkopuolisten lausunnot, että voitaneen sanoa kauneimpien
naisten ja komeimpien miesten päätyneen opiskelemaan historiaa, ja
vielä Joensuuhun.

Yhteisöllisyydestä ja varsinkin ainejärjestö- ja osakuntatoiminnasta
olisi ollut varmasti enemmänkin kirjoitettavaa. Professori Jukka
Korpela raottaa tätä problematiikkaa omassa lyhyessä artikkelissaan,
mutta asia vaatisi analyyttisemman pohdinnan. Ainejärjestöt, myös ne
muut, ovat voineet Joensuussa aina hyvin, mutta osakuntatoiminta on
jäänyt puuhastelun asteelle. Ehkä tämä teema lymyää nyt jonkun
professorin pöydällä opinnäytetyönsä tekijää odotellen.

Kenties Varnistan julkaisutoiminnalle olisi voitu uhrata hivenen
enemmän sivuja. Toki lehti saa oman lukunsa, mutta ainakin nuorekkaat
ja lahjakkaat kirjoittajat olisivat voineet valottaa enemmän tuon osin
varsin salamyhkäisen julkaisun toimintaperiaatteita. Jo ikääntynyt ja
epämääräisesti muisteleva ennen niin nuorekas tutkija Ismo Björn
tietää varmasti enemmän kuin kertoo, tai ainakin hän ennen muisti
enemmän. Mutta vuodet vierivät. Kirjoitus on kuitenkin raikas
tuulahdus 1980-luvulta, noilta post-kekkoslaisilta ajoilta, jolloin
kukaan ei oikein tiennyt, mitä tapahtuman tulee; oltiin vihreitä,
vasureita, porvareita tai jonkin sortin anarkisteja. Niin tai näin,
kanta löytyi aina. Juha Kontturi omassa artikkelissaan kirjoittaa
lehden historian taiten ja analyyttisesti.

Jokaisesta kirjasta pitäisi löytää vikoja, muuten arvostelu on
kelvoton. Pientä toimituksellista hiomista olisi voitu harrastaa,
paikoitellen toistot häiritsevät. Paino- ja taittotyö ovat
loistokkaita, joskin kuvituksessa on pientä laadullista häilyvyyttä.
Epätodennäköisen kriittisen sotahistorioitsijan silmään saattaa
pistää kohtuullisen epäilevä suhtautuminen maanpuolustusasioihin sekä
tietynlainen antimilitarismi, mutta se on tuollaisen teoreettisen
lukijan mielen valuvika. Sivut 166 ja 167 todistavat varnitsalaiset
ryhdikkäiksi henkilöiksi. Ja onneksi Suomi-Neuvostoliitto -seuran
jäsenyys on käsitelty tarkasti. Toimituskunta pahoittelee suotta
2000-luvun ylikorostuneisuutta, sillä valtakunnallisesti johtavan
kriittisen korkeakouluhistorioitsija Arto Nevalan rauhoittava panos
näkyy juuri hienona tasapainotuksena, ajallisesti ja temaattisesti.

Suolankeittäjien heimo on oivallinen lukukokemus, melkein tutkimus,
tieteellinen, kriittinen, analyyttinen ja helppolukuinen. Jos
juopottelu kiinnostaa, sille löytyy lukunsa. Samanlaiset tietopaketit
löytyvät perinteistä, urheilusta, liikunnasta, aina kiinnostavista
matkoista sekä tietenkin opinnoista, joka on yhteisöllisyyden lisäksi
toinen kirjaa kannattelevista teemoista. Vastoin mahdollista
ulkopuolisten mielikuvaa myös historian opiskelijat todellakin
opiskelivat kaiken muun hyvän ja pahan lomassa, se lienee tämän
kirjan tärkein viesti. Ja tuo kummallinen nimi, Varnitsa. Sen tausta
selviää lukemalla tämä kirja tai kysymällä asiaa yhdistyksen
'isähahmolta', emeritusprofessori Heikki Kirkiseltä. Tuskin hän
kysyjää kepillänsä kolauttaa, toivottavasti.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/