[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Klassikko, legenda, Hilse

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

------------------------------------------------------
Joel Kuortti <jkuortti_at_uwasa.fi>
Kulttuurintutkimuksen lehtori, Vaasan yliopisto
------------------------------------------------------

Klassikko, legenda, Hilse

Miettinen (toim.): Hilse: Suomipunkin alku ja juuri. LIKE: Helsinki
2008. 336 s.

Kun omissa arkistoissa on tallella enää yksi kolmen vuosikymmenen
takaisen Hilseen numeroista, oli erittäin kiitollista, että lehden
muinoinen päätoimittaja Miettinen toimitti maailmalle koosteen
menneistä Hilseistä. Teoksena Hilse: Suomipunkin alku ja juuri on
melko uskollinen alkuperäiselle tyylille, joskin on todettava, että
Miettisen omat ja muut kommentaarit on alkuperäisestä tussijäljestä
poiketen kirjoitettu koneella. Luettavuuden kannalta kenties
suositeltava mutta eetokseltaan epähilsemäinen ratkaisu. Varmasti se
on myös ollut käsityöhön nähden helpompaa. Kaikin osin painojälki ei
ole pystynyt toistamaan materiaaleja kovin hyvin, mutta eivätpä ne
alun perinkään olleet aina selviä ja kirkkaita.

Erilaisten historiallisten koostelehtien joukossa Hilse-kokoelma on
onnistunut näköispainos. Se kertoo vuosina 1977–1980 ilmestyneen
lehden historian lehden itsensä kautta. Edetessään numero numerolta
se piirtää samalla esiin lyhyen, mutta sitäkin (tarkoituksellisesti)
sekavamman punkin historian Suomessa. Se ei yritäkään olla turhan
analyyttinen, lineaarinen tai tarkoitushakuinen. Toisaalta Miettisen
omat miettiset kustakin numerosta valottavat aikaansa, juttuja sekä
niin lehden kuin punkin tekijöitä. Historiaa avaavat myös koosteeseen
tehdyt formaattihaastattelut, joissa lehden tekijöihin tai sen
lähipiiriin kuuluvilta Nokkoselta, Jukka Mikkolalta, Pauli Kalliolta,
Leena Lehtiseltä, Timo Rannalta, Markku Paretskoilta, Häkliltä, Jyrki
Siukoselta ja Epe Heleniukselta kysyttiin muun muassa, mitä on punk,
mitä olet tehnyt sitten punkin ja näitkö koskaan kenelläkään
hakaneulaa poskessa. Vastaukset osoittavat, että niin punkilla kuin
Hilseellä oli oma merkittävä paikkansa nykyisyyden rakentumisessa. 

Kiitettävää asiaan paneutumista osoittaa, että varsinaisten
Hilse-lehtien lisäksi koosteessa on mukana materiaalia myös
Hilse-levyjen ohessa julkaistusta materiaalista. Esimerkiksi
ensimmäisen HilseLP:n mukana luvattiin 800 ensimmäiselle levyn
ostaneelle toimittaja Jyrki Siukosen yksin toteuttama Super-Hilse.
Sen lopusta löytyy aforismi, joka on ollut punkasenteen kantava
voima, oli sitten Hilseensä lukenut tai ei: ”jokainen oppii
soittamaan ja jokaisella on oikeus soittaa, vaikkei oppisikaan” (s.
239). Sama asenne päti kaikkeen, myös lehden tekemiseen.

Suomipunkin esitaistelijana Hilse oli alansa veteraani, vaikkei lehti
sellaisena alun perin aloittanutkaan. Kolmannen numeron Eppu Normaali
-featuresta alkaen se lähti kuitenkin Mikko Montoselta saadun
postikortin viitoittamalle tielle juuri punkin suuntaan. Miettinen
toteaa, että ”muistaakseni tämä historiallinen kortti oli ensimmäinen
dokumentti, jossa näin sellaiset sekalaisia mielikuvia herättäneet
nimet kuin Pelle Miljoona, Sehr Schnell, Briard ja Eppu Normaali” (s.
20). Eipä tälle kulttuurin muodolle ollut olemassa vakiintuneita
välityskanavia. Suomalaisen punkin lisäksi myös ulkomainen
vaihtoehtomusiikki oli paljon esillä. Esimerkiksi Leena (Lehtinen)
kirjoitti useita juttuja Englannista, muun muassa Joy Divisionista
keväällä 1980 juuri ennen Ian Curtisin kuolemaa (s. 294–298). 

Koosteeseen on valikoitu melkoinen määrä alkuperäisiä Hilseen
lastuja. Täydempään esitykseen haluava joutuu turvautumaan lehtiin
itseensä, joskin ne saattavat itselläni olevan numeron tavoin olla
osittain leikeltyjä. Niistähän kierrätettiin tietysti aineistoa omiin
lehtiin, kuten ajan henki oli. 

Hilse oli kriittinen, mutta myös itsekriittinen. Loppuaan kohden
lehden kaupallistuminen tuotti yhä enemmän arvoristiriitoja. Hilseen
kolmannessatoista ja samalla viimeisessä numerossa (14/1980 – numeroa
13 ei julkaistu) Miettinen valittaa Hilseen myötä joutuneensa vasten
tahtoaan liikemieheksi. Lopullisesti hän pääsi irti lehdestä, kun
hänen kissavainajansa ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Lopeta tollanen
pelleily ja elä kunnolla!” (s. 332). Niin lakkasi yksi
klassisimmista, legendaarisimmista, Hilseimmistä punkfanzineista
vuoden 1980 lopussa hieman yli kolmen vuoden jälkeen.

Jo numerossa 7 (2/79) toimittaja Jyrki Siukonen oli pohtinut
punkkulttuuria peläten, että ”meidän punk-idoleistamme tulee tähtiä
ja meidän lehdet joko kuolee tai kaupallistuu.” Jutun lopuksi hän
filosofoi seuraavasti: ”Mitä hyötyä on mistään jos ihminen pysyy yhtä
itsekkäänä ja tyhmänä kuin tähänkin saakka” (s. 171). Siihen ei ole
mitään lisättävää.

Lisätietoja: 
Miettinen, Muistelmat – ensimmäiset viisi vuottani Suomi-rockin
sekatyöläisenä. [Tampere]: Jee-Jee Music 1983.

------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/index.php