[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Iivana Julman jäljillä elämäkerran keinoin

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

------------------------------------------------------
Parppei, Kati <kati at cc.joensuu.fi>
Tutkijakoulutettava, Karjalan tutkimuslaitos, Joensuun yliopisto
------------------------------------------------------

Iivana Julman jäljillä elämäkerran keinoin

de Madariaga, Isabel: Iivana Julma. Kääntänyt Kinnunen, Matti. Ajatus
Kirjat: Jyväskylä 2007. 527 s.

Elämäkerroille löytyy aina innokkaita lukijoita, tekeväthän ne
menneisyydestä ihmisenkokoisen tuoden mukaan inhimilliset tunteet,
elämänvaiheet ja tarinat. Etenkin ”historiallisesti merkittäväksi”
katsotun henkilön myötä saadaan avattua helposti sulava näkökulma
historian tapahtumiin ja kausaliteetteihin. Menneisyyden
selittämisessä ja tulkitsemisessa yksittäisten ihmisten kautta
vaarana ovat kuitenkin perspektiiviharhat, joissa tietyt
portaalihahmot kohoavat kerta toisensa jälkeen dominoimaan mielikuvia
historiasta jättäen vähemmän tilaa muille vaihtoehdoille ja
pohdinnoille.

Venäjän tutkimuksen emeritaprofessori Isabel de Madariaga on
kirjoittanut kahden venäläisen hallitsijan, Katariina Suuren ja Ivan
IV:n eli Iivana Julman elämäkerrat. Jälkimmäinen ilmestyi viime
vuonna suomeksi esitellen viidelläsadalla sivullaan Iivanan taustan,
valtakauden ja poliittisen perinnön (tsaarin liikanimihän ei suomeksi
täysin vastaa venäläistä käsitettä ”groznyj”, joka varsinaisen
julmuuden sijasta kuvaa pelkoa ja kunnioitusta herättävää
mahtavuutta).

Kirjoittaja itse tähdentää, ettei pyri kuvaamaan Venäjää Iivana
Julman valtakaudella, vaan ymmärtämään tsaaria ihmisenä ja
hallitsijana. Samalla hän myöntää, että vähäisen lähdeaineiston
vuoksi tehtävä on äärimmäisen vaikea. Lopputuloksena on sangen
kiinnostava, elävä ja sujuvasanainen kokonaisuus, mutta
lähdekriittisesti suuntautunut lukija ei voi olla jakamatta
kirjailijan epäilyksiä ja lisäämättä kenties mukaan myös omiaan.
Teoksen kaunokirjalliset ansiot ovat kiistattomat de Madariagan
asiantuntijuudesta puhumattakaan, mutta aivan varauksetta en sitä
tutkimuksen lähdekirjallisuutena käyttäisi.

Kirjoittaja kertoo nojautuneensa yksinomaan julkaistuihin lähteisiin
ja historiantutkimuksiin, joista tärkeimpien joukossa hän mainitsee
N. M. Karamzinin ja S. M. Solovjevin 1800-luvulla ilmestyneet teokset
Venäjän historiasta. Venäläinen historiankirjoitus mainitulla
vuosisadalla oli kuitenkin vahvasti kansallisromantiikan värittämää
ja kertoo – kuten historiankirjoitus tapaa tehdä – enemmän siitä,
millainen kuva tapahtumista ja henkilöistä tuona aikana haluttiin
muodostaa. Erityistä huomiota mielikuvan rakentamisen merkitys vaatii
silloin, kun varsinaista lähdeaineistoa on ollut vähän ja tilaa
tulkinnoille ja mielikuvitukselle paljon.

Vaikka de Madariaga perustelee ratkaisunsa teosten viittauksilla
sittemmin kadonneisiin lähteisiin ja pohtii esipuheessaan myös
Iivanan kuvan muodostamista eri aikoina, on lopputuloksesta vaikeaa
lukea, minkä aikakausien mielikuvia hänen hahmottelemansa Iivana
eniten heijastaa. Pidemmälle viety metatason pohdinta olisikin ollut
kiinnostava lisä myös muualla kuin esipuheessa.

Toinen linjaus, jonka kirjoittaja toteaa tehneensä, on suhtautuminen
Iivanan ajan lähdeteksteihin: hän noudattelee Paul Buschkovitchin
periaatetta, jonka mukaan teksti on sitä, mitä se sanoo olevansa.
Esimerkiksi pyhimyselämäkerta kertoisi tällöin pyhimyksen elämästä ja
luostarielämästä, ei esimerkiksi Venäjän kansallistunteen
kehityksestä. Varovaisuus tulkinnoissa on viisautta, mutta
keskiaikainen pyhimyselämäkerta ei ehkä ole asiasta paras mahdollinen
esimerkki. Itse asiassa stereotyyppiset, tiukkojen muotoseikkojen
kahlitsemat tekstit kertovat enemmän taustallaan olleesta
yhteiskunnasta ja arvoista kuin pyhinä pidettyjen ihmisten elämästä.
Sama pätee moniin muihinkin ajan tekstityyppeihin.

de Madariaga tähdentää kyllä itsekin uskonnon ja politiikan
saumattomuutta keskiaikaisessa ajattelussa mainiten uskonnollisen
retoriikan olleen erottamaton osa sekä kirjeitä että muita
asiatekstejä. Toinen tärkeä seikka ovat käsitteet, jossa kirjoittaja
mainitsee pyrkivänsä erityiseen huolellisuuteen välttäen
anakronistista sanankäyttöä ja perustellen tekemänsä ratkaisut, kuten
Itä-Rooman suosimisen Bysantti-nimityksen kustannuksella tai Venäjän
käyttämisen Moskovan sijaan.

Kun muistaa tämänkin esityksen olevan rajoituksineen vain yksi kuva
niin Iivana Julmasta kuin hänen ajastaankin, on de Madariagan kirja
mitä antoisin lukukokemus elämäkertojen genressä. Nautittavan
sanankäytön lisäksi (tässä voinee kiittää myös suomentaja Matti
Kinnusta) se tarjoaa suuren määrän tietoa ja yksityiskohtia
1500-luvun venäläisestä politiikasta ja yhteiskunnasta. Kokonaiskuvan
muodostamista auttaa Iivanan valtakauden limittäminen niin itäisen
kuin läntisenkin Euroopan tapahtumiin.

------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/index.php