[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Myyttinen Ingvar Kamprad ja IKEAn tarina

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

------------------------------------------------------
Heli Valtonen <heli.valtonen at campus.jyu.fi>
FT, Jyväskylän yliopisto, historian ja etnologian laitos
------------------------------------------------------

Myyttinen Ingvar Kamprad ja IKEAn tarina

Torekull, Bertil: IKEA-tarina. Kääntänyt Tillman, Maarit. Edita:
Helsinki 2007. 371 s.

On olemassa karkeasti ottaen kuudenlaisia elämäkertoja: Muistelmia,
jotka ovat kohteen itsensä laatimia. Muistelmia, joilla on
haamukirjoittaja. Muistelmia, joilla on kohteen kanssa tasavertainen
kanssakirjoittaja. Elämäkertoja, jotka on kirjoitettu yhteistyössä
kohteen kanssa. Varsinaisia elämäkertatutkimuksia. Ja vielä
eräänlaisia paljastuskirjoja, joiden tavoitteena on joko ns. tutkiva
journalismi tai jopa skandaalien tuominen julkisuuteen. Kolmen
ensimmäisen kategorian teokset on kirjoitettu yksikön ensimmäisessä
ja kolme viimeistä yksikön kolmannessa persoonassa. 

IKEA-tarina, joka on samalla kertaa Ingvar Kampradin elämäkerta ja
kertomus hänen perustamansa IKEAn historiasta, on lähinnä kahden
elämäkertatyypin hybridi: toisaalta kirja on tasaveroisen
kanssakirjoittajan kanssa kirjoitettu muistelmateos ja toisaalta
yhteistyössä kohteen kanssa kirjoitettu elämäkerta. Muistelmamaisuus
kirjaan tulee siitä, että siinä on runsaasti ja usein pitkiäkin
lainauksia Kampradin puheesta tai kirjoituksista. Toisilta osiltaan
teos on enemmän elämäkerta: Kampradista kirjoitetaan kolmannessa
persoonassa, paitsi kohdissa joissa hänelle itselleen annetaan
puheenvuoro. Teoksen lähtökohtana oli Ingvar Kampradin eli IK:n
tavoite kirjasta, jossa IKEAn perusperiaatteet ja henkinen ydin
saisivat kiteytyksensä, jotta ne säilyisivät elossa myös
tulevaisuudessa. Käytännössä kirja kertoo kuitenkin vähintään yhtä
paljon IK:sta kuin IKEAstakin, sillä kuten teoksessa moneen kertaan
todetaan: IK on IKEA.

Teos on julkaistu Ruotsissa alun perin vuonna 1998 ja se on käännetty
usealle kielelle. Suomenkielinen laitos on saanut alkuperäisen
esipuheen lisäksi uuden esipuheen, jonka avulla kirjailija Bertil
Torekull on koettanut päivittää teosta. Myös tekstin lomaan on
lisätty tuoreempia tekstikatkelmia. Torekull, joka on tunnettu
ruotsalainen talousjournalisti ja Dagens Industri -lehden perustaja,
ei missään vaiheessa peittele läheistä suhdettaan Ingvar Kampradiin.
Torekull kertoo ystävystyneensä IK:n kanssa kirjoitusprosessin ja
yhteisten keskustelutuokioiden aikana. Teoksen loppupuolelta löytyy
luku ”Näin kirja tehtiin”, jossa Torekull tilittää tuota suhdetta.

Torekull kertoo Ingvar Kampradin tarinan esivanhemmista lähtien.
Kirjan pääpaino on kuitenkin IKEA-vuosissa sekä yrityksen
menestyksessä. Torekull luo kuvan sydämellisestä ja eksentrisestä
miehestä, jolla on yksi intohimo: IKEA. Kirjan keskeinen teema on
IKEAn perustaminen ja kasvu sekä Kampradin luoma IKEA-henki, joka
pohjaa yhtäältä Kampradin hahmottelemiin yrityksen toiminnan
perusperiaatteisiin, toisaalta hänen henkilökohtaisesti antamaansa
esimerkkiin. Kirjassa käsitellään yrityksen alkuvaiheet Smoolannissa,
ensimmäisen tavaratalon perustaminen, kilpailijoiden vastaukset IKEAn
kasvuun, myynnin kasvu, laajentuminen ulkomaille, yrityksen
siirtäminen pois Ruotsista, yritysmuotoa koskevat järjestelyt ja IK:n
vetäytyminen varsinaisista johtotehtävistä. Oman lukunsa saavat IK:n
pojat ja heidän roolinsa yrityksessä. Teoksen keskeinen sanoma on,
että IK on hieno mies ja IKEA on hieno yritys. Onkin mielenkiintoista
tarkastella keinoja, joilla Torekull koettaa myydä sanomansa
lukijoille. 

Kirjan kieli on värikästä ja sisältää runsaasti erilaisia kielikuvia
ja vertauksia. Vaikka suurin osa on kirjailijan itsensä luomia, on
hän myös lainannut Ingvar Kampradin itsensä, haastattelemiensa
ikealaisten ja joskus jopa kokonaan ulkopuolisten määritelmiä ja
lausahduksia. Niistä koostuu mielenkiintoinen kirjo erilaisia
puhetapoja, joista esittelen lyhyesti muutaman tärkeimmän. Toki on
muistettava, että teos on käännös ruotsinkielisestä alkuteoksesta.

Ensimmäinen IKEA-tarinan keskeisistä metaforisista ja
diskursiivisista teemoista kumpuaa Smoolannista, smoolantilaisuudesta
ja siitä smoolantilaisesta perunapellosta, jolle ensimmäinen
varsinainen IKEA-tavaratalo rakennettiin. Tässä
merkitysjärjestelmässä Smoolanti kuvaa sekä alkukotia että IKEAn
perifeeristä ja vaatimatonta lähtökohtaa: ”kaukainen Älmhult”,
”jumalan selän takana” tai ”Smoolannin metsistä tulleen
hintayllättäjän uhka”. Smoolantilaisuus, ”smoolantilainen
mielenlaatu” ja ”smoolantilaishyveellisyys” puolestaan nostetaan
ikealaisuuden perusmentaliteetiksi: ”[- -] smoolantilaisesta
moreenista hän epäilemättä ja saarnamiehen voimalla kaivoi hyveet,
joiden oli määrä ohjata yritystä tulevaisuuteen: koruttomuus,
säästäväisyys, nöyryys, tarmokkuus, nokkeluus, itsepintaisuus ja kyky
tyytyä käytettävissä oleviin resursseihin ja keksiä ulospääsyteitä
tukalista tilanteista [- -]” (s. 70). 

Korostamalla paikallisuutta ja smoolantilaisia juuria, IKEAsta
muodostetaan kuva maanläheisenä ja kotoisena jokamiehen ja -naisen
sisustusliikkeenä, josta voi ostaa konstailemattomia
”smoolantilaishuonekaluja”, jotka tosin on yleensä valmistettu
jossain muualla kuin Smoolannissa. Smoolanti toimii kirjassa samalla
ankkurina, joka kytkee IKEAn ”sinikeltaiset tavaratalot” Ruotsiin ja
ruotsalaisuuteen, vaikka yritys on jo kauan aikaa sitten
”vapauttanut” itsensä Ruotsista muualle Eurooppaan, koska Ruotsin
perintöverotus on liian kova. Pääkonttorin siirtäminen muualle on
kuitenkin toissijaista, koska yrityksen henkilöstön ydin koostuu yhä
suuressa määrin ”smoolantilaisista uskotuista palvelijoista”, jotka
vaalivat IKEAn smoolantilaista mentaliteettia. 

Patriarkaalisessa puhetavassa kotoisuuden ja läheisyyden kuvausta
vahvistaa yrityksen vertautuminen perheeseen ja perheen yritykseen:
”perhe oli kasvanut niin, että seinät natisivat”, ”kuin pieni perhe”
ja ” maalaisperheilmapiiri”. Puola, josta 1960-luvun jälkeen on
muodostunut IKEA-tuotteiden tärkeimpiä tuottajamaita, on puolestaan
IK:lle ”toinen koti”. Patriarkaalinen sävy korostuu erityisesti
silloin, kun Torekull nimittää ”perheidyllin ajaksi” vuosia ennen
kuin ammattiyhdistysliike sai jalansijaa yrityksen henkilöstössä ja
asiat hoidettiin omassa piirissä, ilman ulkopuolisten sotkeentumista
niihin. Ikealaiseen patriarkaalisuuteen kuuluu se, että toiminnan
”taustalla on aito huolenpito”. Yritysjohtaja Ingvar Kampradia
luonnehditaan perheenisäksi, jonka tahdosta ”kauhukakaraksi” kuvattu
alainen saa kokeilla rajojaan ja silti: ”välirikon jälkeen
kiistanalainen Aulin otettiin taas kerran isän syliin ja tekemään
urotöitä etenkin Itä-Euroopassa” (s. 161).

Biologinen puhunta saa puolestaan voimansa smoolantilaisesta
”pohjamoreenista”, josta kasvaa ”puu” (yritys), unelmat ”itävät” ja
”hänen [IK:n] istuttamaansa uutta kasvatetaan samassa mullassa, jossa
vanha on kuihtunut, maata muokataan uudella tavalla, kukilla on uusia
värejä, tuoksut vaihtelevat” (s. 70). IK:n luomisvoima on tämän
puhetavan mukaan niin väkevä, että jopa Ruotsin ja Smoolannin
toisella suurella pojalla eli ”kelpo Linnéllä olisi ollut täysi työ
nimetä kaikkea sitä, mitä maasta alkoi nyt nousta” (s. 70). Yrityksen
kehittyminen on kirjassa prosessi, ”jossa jokainen uusi vaihe
vaikuttaa vasta jälkikäteen luonnolliselta mutta ei välttämättä yhtä
loogiselta kuin toukan kuoriutuminen munasta ja perhosen kotilosta”
(s. 113). Jotta yritys ”toimii ja pysyy elinvoimaisena”, sen tulee
”saada uusia soluja tai kuolla”, joskin yrityksen ytimen muodostavat
”kantaikealaiset”. Nopeimman kasvun vaiheessa yrityksen ”lihaksissa
oli tiettyjä anabolisia organisatorisia heikkouksia”. 

Yrityksen menestyksestä kirjassa kertoo se, että kuin sopulit ikään
”asiakkaat massavaeltavat” tavarataloihin. Smoolantilaisuus ja luonto
yhdistyvät myös tavassa, jolla IK:ta luonnehditaan ”sosiaaliseksi
eläimeksi”, ”laumaeläimeksi” ja ”yksinäisen suden ja laumaihmisen
yhdistelmäksi”, jolla on ”ketunluolavaistot”. Tähän vaistoon kuuluu
se, että ”kaikkia munia ei pidä panna samaan koriin”, että ”aina
pitää olla tiedossa ulospääsytie tulipalon varalta” tai
”hätäuloskäynti”. IK:n ”hengissäpysymisfilosofia” on kirjailijan
mukaan vahvasti velkaa smoolantilaisuudelle.

Eräs tärkeimmistä kirjan sisältämien metaforien ja puhetapojen
lähteistä on uskonto tai uskonnot, sillä kristinuskon lisäksi
teoksessa viitataan eräässä kohdin myös islamiin. Tärkein
uskonnollisten metaforien lähde on kuitenkin kristinusko. IKEA
esitetään kirjassa toistuvasti uskontona, jonka ”Mestari” IK on.
IK:ta ympäröi ”kaikkein lähin apostolijoukko”. He ”imivät koko
ikealaisuskon suoraan vereensä itse Mestarilta”. Torekull toteaa,
että IK:lla, kuten Jeesuksellakin aikoinaan, oli ”apostoleja” alun
perin yksi liikaa. Ingvar Kamprad esitetään ihmeidentekijänä ja
jumalankaltaisena hahmona, jolla on valta ”lahjoittaa” yritykselleen
”ihmeiden” lisäksi ”ikuinen elämä” ja joka siunaa yrityksen ja sen
henkilöstön ”henkisellä kättenpäällepanemisella”. 

IKEA-uskonnon perusta on kirjan mukaan liikeidean ”Pyhä Konsepti”,
joka on kirjattu ”Huonekalukauppiaan testamenttiin”, sekä toiminnan
valvonnan jakaantuminen ”kahteen osaan, fyysiseen ja henkiseen”,
”käteen” ja ”henkeen”. Niistä ”henki leijuu kaiken yläpuolella”,
joten yrityksessä vallitsee ”aineen ja sielun välinen jako”.
Liikeideaa valvoo IK:n ohella ”sinetinvartija” ja lisäksi IK:n
tavoitteena on päästä ”vihkimään poikansa mahdollisimman syvälle
konseptin salaisuuksiin ja säilyttämiseen”. Jotta ”Pyhä konsepti”
säilyisi oikeaoppisena ja puhtaana, IKEAn henkilöstö käy
”raamattukoulua”. Ikealaisuus esitetään eräänlaisena
herätysliikkeenä, jonka ensimmäiset jäsenet ”uskalsivat uhmata
vanhoja totuuksia ja kollegojen halveksuntaa monien ihmisten maun
tähden”, ja johon liittymiseksi tarvitaan ”ideatason herätys”. 

Teoksessa verrataan säätiöstä ja useasta yrityksestä koostuvan IKEAn
yhtä osaa, Inter IKEA Systems B.V.:tä Vatikaaniin. Se ”toimii samalla
tavalla kuin Vatikaani katolisessa uskonnossa. Se vahtii, että
markkinoiden ostotemppeleissä harjoitetaan oikeaa uskontoa [- -]
joskus tuntuu siltä, että sitä vahditaan rukousnauhaa myöten.” (s.
159) ”Paavi” IK:n lähimpiä työtovereita ja neuvonantajia verrataan
puolestaan ”kardinaaleihin”.

Torekull kuvaa, että yrityksen historiaa, kuten vanhaa, ”nuhruista”
ostopäiväkirjaa, vaalitaan IKEAssa huolella kuin ”Kuolleen meren
rullia”. IKEAn ensimmäisen kotipaikan Älmhultin hän esittää Mekkana,
johon asiakkaat vaeltavat ja yrityksen työntekijät eri puolilta
maailmaa tekevät pyhiinvaellusmatkoja. Tukholman IKEA-tavaratalon
Kungens kurvan tulipalosta todetaan, että se ”täytti puhdistavan
kiirastulen tehtävän organisatorisessa, kaupallisessa ja ideoiden
mielessä”. Puolaan ikealaiset ”kylvivät demokraattisen suunnittelun
sanoman” sekä ”ylistivät dogmia, jonka mukaan pitää olla nöyrä sekä
asiakkaille että valmistajille”. Uskonnollis-raamatullisilla
vertauskuvilla ja ilmaisuilla kirjoittaja luo IKEAsta ja
ikealaisuudesta pyhän ja ikuisesti voimassa olevan totuuden, jota ei
voi kiistää, eikä järjellä ymmärtää, se on vain hyväksyttävä ja
siihen on uskottava.

Uskonnolle sukua on ikealaisuuden samastaminen ideologiaksi.
Kampradin ja muutamien muiden yrittäjien toisen maailmansodan
jälkeisessä Ruotsissa perustamat yritykset olivat ”Ingvar Kampradin
postimyyntiyrityksen sisaruksia” ja perustajat ”kansankodin uutteria
toisinajattelijakuninkaita”. Uudet yritykset olivat ”Per Albin
Hanssonia käännettynä talouselämän kielelle”, koska ”maailma janosi”
1960-luvulla ruotsalaisia tuotteita. Olihan Ruotsi ”nykyaikaistumisen
rauhaomainen edelläkävijämaa”, jossa ”kansankoti sulki kaikki
säänneltyyn syliinsä” ja, jossa vallitsi ”pyhä veljeys suurten
ammattiliittojen, suuryritysten ja lainsäädännön välillä”. 

IKEAlla on kirjan mukaan suuri päämäärä, jonka rinnalla
yksityiskohdat ovat ”yhtä tärkeitä ja yhtä mitättömiä marssilla,
jonka määränpäänä on kansankodin kalustaminen”. IKEAn päämäärä
vertautuu Maon johtamaan pitkään marssiin, paitsi, että nyt marssia
johtaa ”hyvä kapitalisti”, jonka ansiosta sosialistinen Puolakin
vapautuu kommunismin ikeestä: ”Puola muuttui [- -] paraatiesimerkiksi
siitä, mitä Ingvar Kamprad nimittää 'hyvän kapitalistin'
vallankumoukselliseksi räjähdysvoimaksi [ja sai] vetoapua tulevaan
hyvinvointiinsa 'hyvältä' kapitalistilta” (s. 93).

Vertaamalla IKEAa uskontoon ja ideologiaan IKEA-tarina luo kuvan
yrityksestä, johon ei voi suhtautua järjellä. Samaan tähtää puhe
rakkaudesta ja intohimosta. Jokaisella meistä tulee olla yhtä
intohimoinen suhde IKEAan kuin yrityksen perustajalla IK:lla on jo
vuosikymmeniä ollut. Siinä suhteessa on tunteen paloa, suurta
rakkautta ja hyviä ja huonoja aikoja. Torekull antaa IK:n itsensä
puhua: ”olimme kaikki ikään kuin rakastuneita” ja ”me vain pidimme
toisistamme älyttömästi”. Kirjailijan mukaan IK ”rakasti
yhteenkuuluvaisuuden tunnetta näihin miehiin ja naisiin aikojen
alusta asti” ja hänen läsnäolonsa yrityksessä oli ”fyysistä” ja
”rakkaudentäyteistä”, onhan hän ”halaava huonekalukauppias”.
Erityisesti IKEAn ”mediasuhteessa, niin kuin kaikissa intohimoisissa
suhteissa, on yhtä lailla autuutta ja kurjuutta ja että mukaan mahtuu
aimo annos molemminpuolista taitavaa hyväksikäyttöäkin” (s. 106). 

Oma erityinen asemansa tässä IKEA-tarinan rakkauskertomuksessa on
Puolalla, jonne ryhdyttiin siirtämään tuotantoa 1960-luvulta lähtien.
Jos Ruotsi on ensimmäinen, niin Puola on ”toinen nainen”, jonka kanssa
”alkoi suhde, jossa on ollut intohimoa, välirikkoja ja sovintoja”.
Vaikeuksien jälkeen ”solmu aukesi ja intohimo virisi uudestaan”
kypsyäkseen ”vilpittömäksi rakkaudeksi ja molemminpuoliseksi
kiitolliseksi riippuvuudeksi”. Puolalaisten kanssa ”IK oppi antamaan
poskisuudelman yhtä kuumana kuin puolalainen punajuurikeitto
tarjotaan”. IKEAn Puolan valloitus oli ”kiehtova, väkevä ja miltei
esiteollinen elämys” siis lähes sensuelli kokemus ja ”juuri tässä
maassa on suuri osa perustajan sydämestä”.

Sotilaallisista operaatioista ja sotilasstrategioista on usein
ammennettu innoitusta myös liike-elämään, ja niin tekee myös
kirjailija Torekull. IKEA-tarinassa vastauksena kilpailuun ”isketään
takaisin” ja ”taistellaan”, onhan IKEAlla käytössään ”maailman paras
joukkue” ja ”Kansainväliset iskujoukot” sekä asiat ”tähtäimessä” ja
taito suorittaa tehtäviä ”osumatarkasti”. Silloin ei haittaa, vaikka
joutuisikin IKEAn tavoin ”hyökkäyksien kohteeksi”, koska vahva yritys
on ”kyennyt tehokkaasti katkaisemaan kärjen hyökkäyksiltä”. Siinä
auttaa luonnollisesti ”IKEAn lippulaiva” Kungens Kurvan tavaratalo,
jolla on erinomainen markkina-arvo. Kilpailussa markkinoista
vallataan ”sillanpää asema”, josta käsin ”valloitetaan Venäjä”. 

Uuden maan valloituksen käynnistävät ”pioneerit”, koska:
”huonekalutavaratalojen pioneerien ja markkinoiden valtaajien
luvattuna aikana IKEAn iskujoukko lähti komennukselle vieraaseen
maahan ja valtasi maata kuin vieraaseen maastoon pudotetut
laskuvarjojääkärit. Mukana oli pussillinen rahaa ja pienet
huoltojoukot, jotka rakensivat viipymättä maatuen eli tavaratalon [-
-] näille aulinilaisille 'erikoisjoukoille' keksittiin sittemmin oma
nimi: Kleine Gruppe, sitä voi luonnehtia osittain jonkinlaiseksi
vastarintasoluksi [- -]” (s. 160), jolla on ”kapinahenkeä”.
”Valtaajilla” on luonnollisesti myös ”esikunta” ja ”konserni koostuu
neljästä divisioonasta”. Divisioona on tyypillinen esimerkki
termistä, joka on lainattu sotilaskielestä bisneskieleen. Ingvar
Kampradin vetäytymistä yrityksen johdosta kuvataan kirjassa
”jättäytymiseksi etulinjalta”.

Militaristista puhetapaa lähelle tulee tyhjän maan tai rajaseutujen
valloittamisesta ja alkuasukkaiden sivistämisestä sekä
järjestäytymättömän yhteiskunnan ulkopuolella menestystään
raivaavista seikkailijoista ja gangstereista innoituksensa saava
puhunta. IKEAn vauhdikkaita kasvuvuosia luonnehditaan teoksessa
”viikinkien, ilon ja valloitusten ajaksi”. Jossakin yrityksen
historian vaiheessa ”tavaraa kuljetettiin salamyhkäisesti yöaikaan
kuin laitonta viinaa alkoholikiellon Al Capone -maailmassa”. IKEAn
historiasta luodaan kirjassa ”seikkailun ja käännekohdan yhdistelmä”
seikkaileehan kirjan sivuilla viikinkien lisäksi muun muassa ”kolme
muskettisoturia”.

Uusien markkina-alueiden saavuttaminen ja kasvu eli markkinoiden
rajaseutujen valtaaminen loi yritykseen joukon ”kaupallisia cowboyta,
jotka tapasivat toisiaan tulevina vuosikymmeninä milloin missäkin
asemassa ja kertoivat tarinoita ajalta, kun eurooppalaista preeriaa
vallattiin [- -] se oli jätkien vuosikymmen” (s. 160), jolloin
”tavarataloja syntyi kuin liukuhihnalta” ja ”jokainen päivä tuntui
alkavan niin, että pojat ratsastivat vuorenhuipulle, katsoivat alas
laaksoon ja näkivät jonkin sopivan intiaanikylän, jota vastaan
saattoi tehdä hyökkäyksen” (s. 160). Yhdysvaltojen ja Kanadan
markkinoille pyrkiminen merkitsi ”lännen valloitusta”. IK:ta Torekull
luonnehtii puolestaan ”suosikkikohteeksi”, ”kun piti tehdä reportaasi
köyhästä (tai köyhäksi kuvitellusta) pojasta, joka rakensi oman
Klondykensa”.

Mitä militaristisella puhetavalla ja rajaseutujen valloituksilla
sitten rakennetaan? ”Imperiumia” tietysti. IKEA-imperiumi perustuu
”henkilöunionille”, millä Torekull tarkoittaa IK:n asemaa IKEAn
johdossa. Imperiumiin kuuluvat tietysti ”harmaa eminenssi” ja
”henkiset suurlähettiläät”. Kuten loistavassa imperiumissa ainakin,
täytyy myös tämän imperiumin suuruuden taustalla olla joku mysteeri,
”seraljin salaisuus”, sillä ”vain totuus omistusrakennelabyrintin
kaikkein sisimmästä taloudellisesta ytimestä on peitelty ja pysyy
peitossa”.

Torekull väittää murtavansa IKEAan ja Ingvar Kampradiin liittyviä
myyttejä, kuten IK:hon liitettyä ”tyhjin käsin aloittaneen ja
maailman valloittaneen ihmisen myyttiä” ja ”muuttolegendaa” yrityksen
siirtymisestä Eurooppaan. Mutta kuten niin monesti ennenkin, muodostuu
IKEA-tarinasta loistava esimerkki myytin rakentamisesta, sillä onhan
myyttiä kovin vaikea purkaa rakentamatta tilalle uutta. Puhe myytin
purkamisesta onkin puhdasta retoriikkaa. Torekull tietää itsekin
varsin hyvin, että kirjan tehtävänä on luoda uusi, entistä kestävämpi
myytti IKEA-imperiumin synnystä ja sen luojasta. Hänen IKEAllaan on
”myytintäyteinen historia”, johon ”myyttien” lisäksi liittyy ”satuja”
ja muita tarinoita. Mikäpä sen luonnollisempaa yritykselle, jonka
menestys perustuu ”luovuuden pullosta” kumpuaviin oivalluksiin; jonka
yritysrakennelmaan kuuluva ”Inter IKEA on taikalamppu, jossa on IKEAn
henki”; josta kerrotaan ”muuttolegendaa”; ja jonka menestys on
sensaatiomainen, kuuluuhan siihen ”raivokasta” ja ”rakettimaista”
kasvua, ”kaoottista menestystä” ja ”kaupallista dynamiittia” sekä
”menestyksen ylivertainen”, ”mutkikas” ja ”ainutlaatuinen kaupallinen
resepti”. Mitä muuta sellaisessa yrityksessä voidaan tehdä kuin
historiaa?

IKEA-tarina ei ole varsinainen elämäkerta eikä se ole muistelmat,
joten sellaisina sitä ei myöskään kannata lukea. IKEA-tarina on kirja
kahdesta myytistä: Ingvar Kampradista ja IKEAsta. Jos lukija on
kiinnostunut myytin olemuksesta ja myytinrakentamisen tavoista, on
IKEA-tarina erinomainen teos luettavaksi. On kiintoisaa seurata niitä
ajatuksellisia polkuja, joita pitkin Torekull kuljettaa lukijan läpi
IKEAn ja IK:n historian rakentaen samalla elämää suuremman myytin
yrityksestä ja sen perustajasta. IKEA-tarinassa ei ole kuitenkaan
kyse vain IK:sta ja IKEAsta, sillä kirjassa IK:n ja IKEAn myytit
valjastetaan rakentamaan ruotsalaista imperiumia, uutta suurvaltaa
vuosisatoja Ruotsin suurvalta-ajan jälkeen. Siksi kirja kertoo
vähintään yhtä paljon ruotsalaisesta yhteiskunnasta ja
ruotsalaisuudesta kuin ylikansallisesta IKEAsta.

------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/index.php