[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Tytöstä mummuksi - kehdosta hautaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

------------------------------------------------------
Luukannel, Saara <saara.luukannel at helsinki.fi>
FL, tutkija, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus
Palmenia
------------------------------------------------------

Tytöstä mummuksi - kehdosta hautaan

Virtanen, Kirsi: Lupa olla nainen. Atena Kustannus: Porvoo 2008. 192
s.

Lupa olla nainen on Yle Radio 1:ssä omaa ohjelmaansa juontavan
toimittaja Kirsi Virtasen (s. 1964) ensimmäinen kirja. Hän käsittelee
teoksessa naisena olemista kriittisesti ja ärsyttäen. Virtasen sanasto
on ilmeikästä ja samalla tapa kirjoittaa on mehevä ja ilmeisen
tietoisesti asioita kärjistävä.

Virtanen tunnustautuu feministiksi ja hänen ajatuksensa ovat vahvasti
kantaaottavia. Virtanen aloittaa kirjan filosofiasta (mm. Kant ja
Schopenhauer) poimituilla ajatuksilla, joissa nainen esitetään miestä
heikompana. Nykyinen tasa-arvon tavoittelu on Virtasen mukaan
muuttunut tasapäistämiseksi, kun naisten ja miesten biologiset ja
evolutionistiset erot yritetään kieltää. Naiseus ja miehisyys ovat
biologisia tosiasioita eivätkä biologisia aseita. 

Virtasen mukaan tasa-arvoa ei ole se, että nainen luopuu naisen
roolista, asusteistaan ja olemuksestaan ja ottaa miehen olemuksen ja
roolin (s. 83). Tekijän mielestä kyseenalaistamme naisen tahdon,
mutta emme miesten tahtoa esimerkiksi pukeutumisen suhteen. Miehet
saavat pukeutua korostaen itseään, mutta nainen ei saisi valita omia
asujaan, sillä naisten vartalon korostaminen on esineellistämistä.
Virtanen soisi naisillekin tasavertaisen vapauden valita asusteensa
ilman leimautumista joidenkin vaatteiden piintyneiden viestien
vuoksi. (s. 91) 

Myös toinen ääripää saa osansa Virtasen kritiikistä. Hän arvostelee
esimerkiksi Naisasialiitto Unioni ry:n toimintaa ja sen tilaisuuksia,
joihin vain naiset ovat tervetulleita. Virtasen mielestä
tämänkaltaiset rajoitukset ovat paremminkin seksismiä kuin
tasa-arvoa.

Virtanen on koonnut kirjan aineiston yhdistelemällä omia havaintojaan
sekä faktatietoa. Hän on itse neljän lapsen äiti, joten hän on kokenut
käytännössä monet asiat, joista kirjoittaa. Hänelle on tuttua
esimerkiksi se, ettei raskaus aina olekaan ihanaa vaan itkua,
pahoinvointia, ahmimista ja raskauden loppupuolella vessassa
juoksemista. Raskausaikana odottava äiti on monin tavoin herkässä ja
haavoittuvassa tilassa, jolloin ymmärtävä neuvolahenkilöstö on tukena
monessa asiassa (äitiysneuvolatoiminta alkoi Suomessa v. 1925). Tekijä
harmittelee kuitenkin omaa kokemustaan miespuolisen gynekologin
vastaanotolla. Tuolloin keskusteltiin raskausajan valkovuodosta,
jonka tohtori ilmoitti tarkoittavan (omasta mielestään ehkä vähän
leikkisästi) sitä, että nainen olisi tuolloin ”mehukkaampi”. Virtasen
mielestä vertaus oli asiaton ja epäkohteliaskin. Hän oli ajatellut
silloin, että tuota ukkoa pitäisi vetää turpaan. 

Kirjan humoristinen kansikuva on symbolinen. Siinä kolme
naureskelevaa tyttöä on pukeutuneina aikuisten isoihin vaatteisiin –
vai lienevätkö he mielikuvissaan aivan noita-akkoja, joille elämä
näyttäisi olevan vielä kuitenkin iloisena ja täynnä mahdollisuuksia
edessä. Itse kirja jakautuu 10 kappaleeseen, joihin sisältyy koko
naisen elämänkaari tyttövauvasta mummoon.

Luvuissa ”Alussa oli tyttö”, ”Pojat ovat poikia ja tytöt kans” ja
”Tyttöyden laki” Virtanen käsittelee lapsuutta. Hän korostaa läpi
kirjan monessa kohdin, että suurimmat erot eri sukupuolten välillä
ovat biologisia. Kuitenkin ulkoisesti eroja korostetaan jo
lapsuudessa: tytöt ovat vaaleanpunaisia ja pojat vaaleansinisiä.
Vauvaiässä molemmat oppivat istumaan, ryömimään, kävelemään ja
puhumaan sekä hallitsevat tietyssä vaiheessa pinsettiotteen. Kolmen
ensimmäisen vuoden aikana opitaan siis kaikki tärkeimmät asiat. Sen
jälkeen tyttöjen ja poikien väliset erot alkavat kasvaa. ”Selvimmin
se näkyy lasten leikeissä: tyttöjen nuket ja leikkihahmot perustavat
perheitä ja poikien nuket ja leikkihahmot teurastavat toisiaan”(s.
40), kirjoittaa Virtanen. Tasa-arvoisuuteen kasvaminen alkaa jo
lapsena, kun lapset saavat vanhemmiltaan roolimalleja.
Roolikäyttäytymiseen ja -oppimiseen vaikuttavat kasvatusolosuhteet ja
tyttöjen ja poikien biologiset erot. Tasa-arvo ei tarkoita
samanlaisuutta. 

Kirjan luvuissa ”Teiniraivotar”, ”Kohteesta toimijaksi” ja
”Rakkaudesta seksiin” Virtanen käy läpi murrosta tytöstä naiseksi.
Hän kirjoittaa muun muassa kuinka alkava puberteetti on lapselle
nopean kasvun ja muutosten aikaa, jolloin nuoria pitäisi tukea
muutosten ymmärtämisessä ja naiseksi kasvamisessa. Virtanen vertaakin
murrosiän ristiriitoja sisällissotaan ja muistuttaa ettei itseksi
kasvaminen ole aina helppoa. Murrosikään kuuluu myös monitahoinen
kasvu seksuaalisuuteen. Rintojen kasvu ja kuukautiset vievät tytön
selvästi naisten alueelle. Seksi taas voi olla läheisyyttä ja
nautintoa, mutta myös pelottavaa ja vaarallista. Virtasen mielestä
seksuaalivalistuksessa on suuria puutteita. Tietoa on saatavilla
runsaasti esimerkiksi kirjoista, lehdistä ja Internetistä, mutta
osaavatko nuoret valita oikeaa tietoa. Koulujen terveyskasvatuksen
pitäisi sisällyttää vahvemmin monipuolinen seksuaalivalistus ja
sukupuolitautitietous. (ss. 75–76)

Viimeisessä luvussa nimeltä ”Nykypäivän kypsät kuningattaret”
kuvataan naisen vaihdevuosia ja vanhenemista, joita Virtanen ei itse
vielä ole kokenut. Hän kirjoittaa kehon muutoksista: näkö, kuulo,
muisti, liikuntakyky ja terveys ylipäänsä heikkenevät. Iho
ryppyyntyy, motivaatio laskee, seksihalut hiipuvat ja uuden oppiminen
vaikeutuu. Jäljellä on pelkkä ”kehäraakki” (s. 168). 

Virtanen pohtii myös toisen maailmansodan jälkeen syntyneiden suurien
ikäluokkien vanhenemista. He ovat kokeneet pula-ajan ja sen jälkeen
olojen vakiintumisen. Virtasen mukaan perinteiset mummut ovat
hävinneet, ja heidän tilallaan on aktiivisia ja osallistuvia ihmisiä,
jotka eivät aina ennätä kutomaan villasukkia perillisille. 60-vuotiaat
käyttävät rahaa ja heillä on aikaa istuskella kahviloissa, shoppailla
ja matkustella. Todellisuudessa asia ei tuntuisi kuitenkaan olevan
näin, sillä useimmat 60-vuotiaat, terveet naiset näyttävät edelleen
olevan työelämässä lujasti kiinni, eikä aikaa näin ollen riitä joka
paikkaan. Virtanen kirjoittaa hieman utopistisesti, että:
”[vanhenevat naiset] ajattelevat, että heillä on oikeus ja lupa
nauttia kaikesta [- -] heidän ei tarvitse piilottaa kynttiläänsä
vakan alle, heitä on niin paljon, että he eivät edes pääse piiloon [-
-], laumassa on voimaa.” (s. 174) Ehkäpä tekijän haavekuva
eläkeläisnaisten laumasta muuttuu, kun hän itse vanhenee. Vaikka
onhan monia hyvägeenisiä ja ikinuoria vanhuksia, joilla riittää
energiaa ja varsinkin terveyttä toteuttaa itseään vuosikymmeniä.
Toivottavasti heidän joukkonsa lisääntyy.

Naisen elämänkaaren lisäksi kirjassa käsitellään myös rintaliivejä –
aivan kuten monissa muissakin feministien kirjoittamissa kirjoissa.
Lyhyesti käydään läpi rintaliivien historia. Nykyliivit ovat peräisin
vuodelta 1913 New Yorkista. Korsetit romutettiin ensimmäisen
maailmansodan aikana, kun niiden metallituet kerättiin
sotateollisuuden tarpeisiin. Korseteista vapautui esimerkiksi
Yhdysvalloissa noin 28 000 tonnia metallia – sillä olisi voinut
rakentaa kaksi taistelulaivaa (s. 105).

Kirjan rakenteessa on lukujen sisällä lyhyitä tietoiskuja, jotka
sisältävät erilaisia tilastollisia ja historiallisia tietoja.
Tietoiskuissa käsitellään muun muassa mainonnan eettisen neuvoston
markkinoinnin periaatteita, ympärileikkausta, synnytystä, nuorille
tarkoitettuja Internet-osoitteita, prostituutiota,
kotitaloustekniikkaa, aggressiivisuutta ja kuolemaa. Tietoiskut
rytmittävät hyvin muuta tekstiä. 

Tekijää innoittaneita lähdekirjoja on paljon. Nyt ei kuitenkaan käy
selville, mitä niistä on käytetty ja mitkä ovat vain innoittajia.
Olisi ollut hyvä laittaa tekstiin viittaus kustakin lainauksesta,
mikä olisi nostanut myös tekstin arvoa. Joissakin tietolaatikoissa on
mainittu asiatiedon lähde, mutta ei läheskään kaikissa.

Kirsi Virtanen kirjoittaa mukaansatempaavasti ja joustavasti, joskus
provosoivasti ja ironisestikin. Hymyilevä feminismi kuultaa tekstin
läpi positiivisella tavalla ja huumorilla höystettynä. Tekijä
ammentaa kirjan sisältöön ilmeisen paljon omia kokemuksiaan. Hän
kirjoittaa sovinnollisesti lopussa, että tasa-arvon vahvistaminen
koskee niin naista kuin miestäkin. Se on yhteinen asia.

------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/index.php