[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Suoraan tajuntaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

------------------------------------------------------
Päivi Setälä <psetala @ taik.fi>
FM, Taideteollinen korkeakoulu, Visuaalinen kulttuuri,
Viestintätieteiden tutkijakoulu
------------------------------------------------------

Suoraan tajuntaan

Jokisaari, Olli-Pekka, Parikka, Jussi & Väliaho, Pasi: In medias res:
Hakuja mediafilosofiaan. Eetos: Turku 2008. 276 s.

Olli-Jukka Jokisaaren, Jussi Parikan ja Pasi Väliahon toimittama In
medias res: Hakuja mediafilosofiaan nostaa median filosofiseksi
kysymykseksi ja laittaa lukijan pohtimaan omaa kokemustaan ja sen
mediateknologisia mahdollisuuksia. Teos ei ole tarkoitettu
aloittelijoille, vaan filosofiaan ja mediatutkimukseen hyvin
perehtyneille tutkijoille tai asiasta kiinnostuneille. Teos ei ole
kevyttä kesäluettavaa, vaan vaatii kunnon syventymistä ja hyvät
taustatiedot. Kirjan kymmenen kirjoittajaa ovat joko pitkään median
ja visuaalisen kulttuurin parissa olleita tutkijoita tai vähintään
kohta tohtoroituvia.

Kaksijakoista termiä mediafilosofia pyritään määrittelemään niin
johdannossa kuin teoksen ensimmäisessä Tarmo Malmbergin artikkelissa.
Mediafilosofia voidaan Malmbergin sanoin ymmärtää ”joko
mediatieteellisenä kiinnostuksena filosofiaan tai filosofisena
kiinnostuksena mediatieteisiin ja medioihin”. Lisäksi mediafilosofia
voi johdannon mukaan olla filosofian erityisalue, joka tarkastelee
mediaa filosofian näkökulmasta, toisaalta se voi olla filosofinen
tutkimusote, jossa ajattelua tutkitaan medioiden lävistämänä. Kyse on
siis syvemmästä kuin televisiossa puhuvasta filosofista, mutta koska
määritteleminen on vaikeaa, johdannossa mediafilosofiakäsitettä
pyöritelläänkin kryptisillä lauseilla, pelonsekaisesti kuin vältellen
mahdollisia kantaaottavia lausumia. Teoksen toinen otsikko Hakuja
mediafilosofiaan tuokin hyökkäävään ja paljon odotuksia antavaan
pääotsikkoon In medias res mukaan maanläheisyyden &#8210; kaikkea ei
kuvitellakaan kerrottavan. 

Kiitettävästi teoksessa lähestytään mediaa niin kuvan kuin äänen
kautta. Filosofien joukosta artikkelien kirjoittajat käyvät eniten
vuoropuhelua ranskalaisen filosofi Gilles Deleuzin kanssa. Teoksen
kustantaneella Eetos-yhdistyksellä onkin läheiset välit Deleuziin,
sillä sen ensimmäinen julkaisu vuodelta 2004 on Vastarintaa
nykyisyydelle: näkökulmia Gilles Deleuzen ajatteluun. Teoksessa In
medias res otsikkotasolle filosofeista nousevat saksalaiset Walter
Benjamin ja Günter Anders. Muut ajattelun aineksia artikkelien
kirjoittajille antaneet filosofit ovat mm. Giorgio Agamben, Félix
Guattar ja Jean-Luc Nancy. Eetos haluaa toiminnallaan asettua
”tieteen, taiteen ja filosofian solmukohtiin”. Solmukohtia löytyykin,
sillä In medias res vilisee välitiloja, kynnyksiä ja rajoja.

Tarmo Malmberg ymmärtää hapuilevaa lukijaa. Hän tekee heti
alkulauseessaan selväksi miten lukijan on turha olla huolissaan
omasta epätoivostaan mediateorioiden äärellä. 'Mediatutkimuksen
nykyisestä sekavuudesta saa ehkä parhaiten otteen, kun katsoo, mitä
kaikkea sanalla media tarkoitetaan', kehottaa Malmberg
ymmärtäväisesti. Mikäli mediafilosofia tuntuu vähänkin oudolta
alalta, kannattaa teoksen lukeminen ehdottomasti aloittaa Malmbergin
artikkelista, joka selkeästi ja kronologisesti johdattaa sisään
mediafilosofisen tutkimuksen historiaan. Malmberg lähestyy
mediafilosofiaa erottaen kolme erilaista tapaa puhua medioista:
hermeneuttisen, fysiologisen ja instrumentaalisen. Näiden
yhteisvaikutuksen hän näkee olevan mediafilosofian kasvualustan.
Elokuvateoreetikkonakin toiminut Malmberg nostaa historiasta esiin
erityisesti juuri elokuvan osoittamaan kuvan ajaksi kutsumansa
1900-luvun filosofista taustaa. Elokuvaa vanhemman teknologian,
valokuvan, suhde mediafilosofiaan tulee esiin Mika Elon artikkelissa,
mutta silti valokuva välittäjänä, mediana tai mediumina jää tässä
teoksessa harmillisen vähälle huomiolle. Historiallisesti
mediafilosofian esivaihe sijoittuu Malmbergin mukaan Ranskaan ja
McLuhaniin, mutta vakiintumisvaiheeksi ja voimakeskukseksi kutsumansa
alue asettuu uudempaan saksalaiseen keskusteluun. 

Useimpia artikkeleita vaivaa pieni omahyväisyys. Artikkelien
aloituksella ei turhaan ole yritetty houkutella lukijaa jatkamaan,
vaan on luotettu asian viettelevään vaikutukseen. Toisen rynnivät
teoksen nimen mukaisesti suoraan asiaan in medias res ja toiset
kaartavat kaukaa ja hitaasti kohti kohdetta. Julkaisun kirjoittajista
useimmat eivät pyri määrittelemään mediafilosofiaa eivätkä suhdettaan
siihen, vaan kukin käyttää mediaa tai filosofiaa oman tutkimuksensa
osana. 

Nykytaiteen tutkija Taru Elfving kääntää huomiomme Eija-Liisa Ahtilan
videoteosten vuoropuheluun. Elfvingille filosofit Jean-Luc Nancy,
Giorgio Agamben, Luce Irigaray, Rosi Braidotti, Gilles Deleuze ja
Felix Guattari ovat videoteosten kommentaattoritukia, vuoropuhelun
kävijöitä vuoropuhelusta. Elfving etenee analysoimiensa teosten
sisällä suvereenisti, filosofiaan tukeutuen, keskeisinä kiinnostavina
käsitteinä todistaminen ja osanotto. Filosofia toimii mediallisen
taideteoksen avaajana ja sisällön syvänä selittäjänä.

Halusta ja spektaakkelista teoksessa kirjoittava Jukka Sihvonen on
ensimmäisiä suomalaisia mediateoreetikkoja, joka kiinnostui
deleuzelaisesta filosofiasta ja hän onkin soveltanut sitä
ansiokkaasti niin elokuvaan kuin laajemmin mediatutkimukseen.
Deleuzen lisäksi Sihvonen ottaa artikkelissaan esiin Charlie Geren ja
Friedrich Kittlerin innoittamana yhden mediafilosofialle keskeisen
kysymyksen: ”kumpi oli ennen, tapa ajatella vai ajattelun
tekniikka?”, ja tästä askel eteenpäin: ”tavat joilla ajattelemme,
ovat kytköksissä siihen, miten toimimme ja mitä haluamme”. Halun
rakennetta pilkkoessaan Sihvonen nimittää mediaa milloin
parittajaksi, milloin tuotteistetuksi muodoksi. Katsojakokijalle jää
spektaakkeliyhteiskunnassa pelkkä tuunarin osa. Mediakriittisiä
kysymyksiä käsittelee myös Olli-Jukka Jokisaaren artikkeli Günter
Andersin mediafilosofiasta. Jokisaari nostaa esiin tuotemaailmaksi
muuttuneen ympäristömme, jossa päämäärien pohtiminen on turhaa, sillä
tuotemaailma medialähetyksineen huolehtii ajattelusta. Kykenemättöminä
ajallisesti ja paikallisesti merkityksellistämään toimintaamme,
muutumme aikalaisista Andersin termein nykyläisiksi (Jetztgenossen).
Vaikka Anders näkee liikkuvassa kuvassa myös mahdollisuuksia, ihminen
tuuditetaan ”selviytymään” jopa ympäristöongelmista uusilla
kulutusobjekteilla, mikä näkyy esimerkiksi uusissa automainoksissa,
joissa uudempi auto pelastaa ilmastonmuutokselta. 

Mika Elo nostaa artikkelissaan esiin läheisen kiinnostuskohteensa
Walter Benjaminin ja hänen suhteensa mediaestetiikkaan ja
politiikkaan. Elon artikkelin kiinnostavin osuus kuvallisesta
ajattelusta jää valitettavan lyhyeksi kokonaistekstin päättäväksi
osuudeksi, jossa vasta hipaistaan Benjaminin ajatusta historiasta
latautuneina hetkinä jatkuvien prosessien sijaan ja dialektista kuvaa
tämän ajatuksen osoittimena. Pasi Väliaho tarkastelee omassa
artikkelissaan ajan ”latautuneita hetkiä” Gotthold Ephraim Lessingin
pohjalta ja kuvallista ajattelua mm. taidehistorioitsija Aby
Warburgiin pohjautuen. Elon artikkelissa nousevat esiin myös viime
aikaisessa media- ja kuvatutkimuksessa esillä ollut kokemuksen
mahdollisuuksien määrittely. Benjaminille kokemus ja havainto ovat
historiallisesti määrittyviä ja muuttuvia. Kuten Elo toteaa, niitä
määrittävät paitsi tila ja aika, myös kielelliset rakenteet ja
teknologia. 

Helpoiten lähestyttävä artikkeleista on Kondrad Paul Liessmannin
Yhdistää, ymmärtää, hämmentyä: viestinnän aprioita
ilmoitusteknologioiden aikakaudella. Artikkeli on muihin teksteihin
verrattuna jopa niin helppolukuinen, että suorastaan hämmentyy, kun
se teoksen viimeisenä avautuu eteen. Liessmann käsittelee
informaatioyhteiskunnan disinformaatiota ja sitä miten välittämisestä
muodostuu välttämistä. Juuri Liessmannin artikkelissa tulevat esiin
teoksen takakannessa mainitut eettiset kysymykset: miten teknisten
laitteiden käyttömahdollisuudet määrittävät niiden moraaliset normit
ja kuinka viestinnän vapaus onkin muuttunut velvollisuudeksi,
kielloiksi ja käskyiksi. 

Uteliasta lukijaa kiinnostavat usein myös kirjoittajien taustat. Aina
kaikki eivät ole pienessä Suomessakaan kaikkien hyvin tuntemia
tutkijoita, siksi artikkelikokoelmissa olisi toivottavaa olla
yhteneväinen, teokseen olennaisesti liittyvä kirjoittajien
taustoitus. Tässä teoksessa osasta kirjoittajia on vain lyhyt
maininta, mutta osa on esitelty kokonaishistorioineen ja jopa
kontaktitietoineen. Lisäksi teoksen ulkoasu on kyllä retro, mutta
vahvasta oranssista huolimatta kovin valju painavaan sisältöön
nähden. 

In medias res: Hakuja mediafilosofiaan tuo kiinnostavan lisän ja
avauksen suomalaiseen filosofia- ja mediatutkimuskeskusteluun, vaikka
muutamista artikkeleista voikin todeta, että tutkijat etenevät
kiitorataa pitkin syvällä sisäisissä näyissään. Toisaalta kun ollaan
syvällä, niin ollaan kunnolla eikä populismille ole todellakaan
annettu sijaa tässä teoksessa. Asiantuntijoille teos on varmasti osin
suorastaan hekumallista luettavaa. Johdantotekstin viimeisessä
lauseessa ja Liessmannin artikkelissa olevassa filosofi George
Berkeleyn toteamuksessa esse es percipi, olennainen on havaituksi
tulemista, kiteytyy keskeisesti mediafilosofian ja tämän teoksen
ydin.

------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/index.php