[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Tosia kertomuksia, Tampere 1918

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

------------------------------------------------------
Panu Nykänen <etunimi.sukunimi at utu.fi>
Tekniikan historian dosentti Teknillisessä korkeakoulussa
------------------------------------------------------

Tosia kertomuksia, Tampere 1918

Haapala, Pertti; Hoppu, Tuomas; Antila, Kimmo; Honkasalo, Minna;
Lind, Mari; Liuttunen, Antti; Saloniemi, Marjo-Riitta : Tampere 1918.
Tampereen museot:  2008. 286 s.

Paahteisen kesän iltapäivänä mummot olivat ilmeisesti sopineet, että
historian opiskelijalle kerrotaan. Varoittamatta ja asiaa mitenkään
valmistelematta sain huvilan verannalla tarjotun iltapäiväkahvin
aikana, noin tunnin kuluessa kuulla nälästä, pimeydestä, ahtaudesta,
pelosta ja epävarmuudesta. Merkillisiä tarinoita joita minun oli
vaikea sijoittaa osaksi historiankirjoista lukemaani tarinaa
Tampereen valtauksesta keväällä 1918. Sanoja oli vähemmän
väkivallalle, kauhulle ja sodan surkeudelle. Näistäkin kyllä sain
hyvän käsityksen, mutta ilmaisukeinot olivat äärimmäisen niukat.
Mieleen jäi erikoisia asioita tamperelaisuudesta - aatetta
suuremmasta - sekä säilykepurkeista, jotka pelastivat koko kaupungin
nälästä, kun lapset lähetettiin kaupungille etsimään ravintoa koko
kaupunkilaistalon kivijalkaan piiloutuneelle perheelle. Sala-ampujien
ei uskottu ampuvan lapsia. Ampuivat kuitenkin, mutta eivät osuneet. 

Asiaan ei koskaan palattu, vaikka kysyin. Keskustelu jäi ainoaksi ja
sodan kokenut sukupolvi poistui keskuudestamme. Mieleen painuneita
tarinoita oli kovin vaikea liittää Epilässä vielä selvästi erottuviin
juoksuhautoihin ja sattumalta kaupungin länsiosien metsästä löytyvään
sotaromuun. Myös tuttavat kertoivat Kalevankankaan reunamilta
puutarhatöiden ohessa löytyneistä kalmoista. Iätön ja ajaton Tampere
kantoi mukanaan suurta tarinaa, josta kukaan ei suostunut puhumaan.

Tampereen taistelut keväällä 1918 on ollut vaiettu myytti, johon
sotahistorian kirjoittajat eivät ole onnistuneet tuomaan valaistusta.
Olivathan sisällissodan peruskuviot hyvin tiedossa ja julkaistuja jo
niin kutsutussa vapaussotakirjallisuudessa ja viimeisten
vuosikymmenien aikana julkaistuissa tutkimuksissa, jotka ovat tuoneet
julkisuuteen lähinnä sodan tilastoja. Huolimatta joistakin sattumista,
joiden kautta historiaan on päätynyt tuttujakin nimiä, tavallisen
ihmisen tarina on ollut kertomatta, ja suullisen perinteen ja
historiankirjoituksen välissä on ollut valtaisa aukko.

Tampereen museot ovat julkaisseet oman tulkintansa Tampereen
valtauksesta Pertti Haapalan, Tuomas Hopun, Mervi Kaarnisen, Sami
Suodenjoen ja Marko Tikan kirjoittamassa teoksessa Tampere 1918.
Vihdoinkin julkaistiin ymmärrettävää kieltä puhuva teos.

Teos perustuu Tampereen museoiden esinemateriaaliin, loistavaan
kuvitukseen ja ammattitaitoisesti kirjoitettuun alkuperäislähteisiin
perustuvaan tutkimukseen. Kirja ei ole näin rakennettuna vain hyvä
sanallinen historia. Tämä on näyte siitä, mihin nykyaikainen
historiantutkimus kykenee kun tutkimuksella on riittävät resurssit,
ja lähdemateriaalia käsitellään instituutioiden välisistä
muodollisista raja-aidoista riippumatta.

Uusia yllätyksiä teos ei tuo itse tapahtumien yleiseen kuvaukseen.
Uutta teoksessa on sosiaalisten ja taloudellisten kysymysten
käsittely tasapainoisena kokonaisuutena osana sodan kulun kuvausta,
sekä tapahtumista tarkoituksellisesti luodun kärjistetyn
mustavalkoisen kuvan tai kuvien muuttaminen monimuotoiseksi historian
kirjoksi. Tässä on selvästi otettu oppia uudentyyppiseltä
journalismilta, joka on viime vuosina välittänyt meille sodan
mielettömyydestä kertovia katsauksia Balkanilta, Aasiasta ja
Afrikasta. Idea tulee selkeästi esille, kun katselee hetken
televisiossa nykyisinkin pyöriviä, yleensä amerikkalaisia toisen
maailmansodan uutisfilmejä ja vertaa niitä uudenaikaiseen tapaan
käsitellä kriisitilanteita. Sen sijaan että vanhanaikaiseen tapaan
kerrottaisiin selkeän tavoitteen eteen kamppailevista joukoista,
esille nostetaan yksilö. Myös taistelujen aikana yksilö voi tehdä
omia päätöksiä. On sitten eri asia saako historian kirjoittaja
tapahtumia myöhemmin kuvatessaan esityksensä vietyä yksilön päätösten
tasolle. Tämän kirjan kirjoittajat ovat penkoneet asiat kiitettävällä
tarkkuudella. Nyt ei puhuta enää passiivissa, vaan vuoden 1918
toimijoilla on tarinassa sukunimen lisäksi etunimi, ikä ja kirjassa
usein myös valokuva. Samalla kun tutkijoille ovat puhuneet
rippikirjat ja alkuperäislähteet, myös merkilliset tarinat
julmuuksista ovat väistyneet uskottavalta tuntuvan todellisuuden
kuvauksen tieltä.

Kirjan mielenkiintoisin kysymys onkin sotatalouden kuvauksen lisäksi
tekijöiden suhtautuminen terrorin ja väkivallan kysymyksiin.
Kirjoittajien linja tässä pitää, ja liialliselta yleistykseltä
vältytään kiitettävällä tavalla. Väkivallasta katoaa kuin
taikaiskusta hohto, kun tapahtumat yksilöidään riittävän tarkasti.
Tutkimuksen suurimpia puutteita on kuitenkin se, ettei edelleenkään
löydy riittävällä tavalla vastausta siihen, miten tällaiset hirmuteot
olivat mahdollisia isoisän aikana? Vaikka kirjassa onnistutaan
esimerkillisellä tavalla kuvaamaan ensimmäisen maailmansodan
monimutkaisia taustatekijöitä, lukijalle jää hieman epävarma olo
siitä, miten Venäjän keisarikunta, vallankumous ja Suomen
sisällissota/vapaussota/kansalaissota liittyvät toisiinsa. Ja mistä
tulivat yksittäisen ja organisoidun väkivallan järkyttävät muodot.
Valkoisen puolen harjoittamien jälkiselvittelyjen taustaa on
selvitetty tarkemmin kuin punaisten väkivallantekojen. Punaisten
hirmutekojen syyksi ei oikein riitä se, että tekijät tulivat muualta.
Tämä tilanne lienee seurausta saatavilla olevan lähdemateriaalin
painotuksista. On sentään mielenkiintoista lukea tutkijoiden
mielipiteet, joiden mukaan väkivallanteot jäivät Tampereella
maltillisiksi. Vaikka uhrien lukumäärä jäikin paljon tarinoiden
kertomaa pienemmäksi, yksilöiden kannalta asiaa ei tietenkään voi
kaunistella. 

Tampere 1918 kuvaa mennyttä maailmaa tapahtuneet kokeneen yksilön
näkökulmasta. Niinpä tarina lähes koko kaupungin elättäneestä
säilykepurkkivuorestakin saa vahvistuksensa. Teoksesta puuttuu
kertomus siitä miten Tampereen valtauksen tarina loppuu. Kaupungissa
asui 2000-luvun alkuun asti ihmisiä, joista osa ei eläissään
suostunut ostamaan leipää Voiman kaupasta koska ajattelivat näin
tukevansa vallankumouksellisia, osa ei ikinä antanut anteeksi sodan
jälkiselvittelyihin liittyneitä hirmutekoja. Kolmas sodanjälkeinen
sukupolvi ei enää kiinnittänyt tällaisiin asioihin huomiota. Mutta
sodan kokeneet eivät koskaan unohtaneet - vaikenivat vain hyvin
tamperelaiseen tapaan. Tämänkin olisi voinut kertoa, ainakin
ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi.


------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/index.php