[Yk-yhdistys] Kutsu seminaariin "EU:n maatalouspolitiikan uudistus 2014 ja vaikutukset Suomeen" pe 28.1. klo 10-12 Turun kaupunginkirjaston Studiossa, Linnankatu 2

Tuomola Juhana Juhana.Tuomola at formin.fi
Mon Jan 10 18:05:26 EET 2011


Kutsu seminaariin

EU:n maatalouspolitiikan uudistus 2014 ja vaikutukset Suomeen

perjantaina 28. tammikuuta 2011 klo 10.00 - 12.00 Turun kaupunginkirjaston Studiossa, Linnankatu 2


EU:n yhteinen maatalouspolitiikka YMP tai tutummin "CAP" on ollut yksi keskustelluimmista EU-aiheista sitten Suomen liittymisen vuonna 1995. Viime vuosina ovat puhuttaneet erityisesti Etelä-Suomen kansallisten 141-tukien jatkuminen, sokerikiintiöiden leikkaukset ja päätös maitokiintiöiden vähittäisestä poistumisesta.

Viimeksi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan toimivuutta arvioitiin vuonna 2008 ns. terveystarkastuksen yhteydessä. Nyt työn alla on tulevan EU:n ohjelmakauden eli vuosien 2014-2020 maatalouspolitiikan uudistus, josta komissio antoi marraskuussa tiedonannon.

Tulevalle ohjelmakaudelle on toivottu mm.  edelleen vahvaa yhteistä  maatalouspolitiikkaa, elinvoimaisen elintarviketuotannon ylläpitämistä, byrokratian vähentämistä,  suorien tukien oikeudenmukaisempaa jakoa ja aktiivituottajien tarkempaa määrittelyä. Komissiolta odotetaankin alkaneen vuoden aikana maatalouspolitiikan sisältöä koskevia tarkempia säädösehdotuksia, jotka muodostavat jatkoneuvottelujen pohjan.

Eurooppatiedotus järjestää aihetta käsittelevän yleisölle avoimen seminaarin

perjantaina 28. tammikuuta 2011 klo 10.00 - 12.00 Turun kaupunginkirjaston Studiossa, Linnankatu 2.

Ohjelma

10.00 Tilaisuuden avaus

10.05 EU:n maatalouspolitiikan uudistusprosessi
Apulaispäällikkö Paavo Mäkinen, Euroopan komission Suomen-edustusto

10.50 Kommenttipuheenvuorot
Yksikönpäällikkö Kari Valonen, maa- ja metsätalousministeriö
Toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki,  MTK - Varsinais-Suomi

11.30 Keskustelu ja kysymykset

12.00 Tilaisuus päättyy

Kahvitarjoilu klo 09.30 alkaen.

Pyydämme tarjoilun vuoksi ilmoittamaan osallistumisestanne keskiviikkoon 26.1. mennessä Eurooppatiedotukseen,
senja.kallio at formin.fi<mailto:senja.kallio at formin.fi> tai puh. 010 3456 630.

Tervetuloa - Välkommen!



-------------- next part --------------
A non-text attachment was scrubbed...
Name: KutsuCAP2014Turku.pdf
Type: application/pdf
Size: 29614 bytes
Desc: KutsuCAP2014Turku.pdf
Url : https://lists.utu.fi/pipermail/yk-yhdistys/attachments/20110110/f9297463/attachment-0001.pdf 


More information about the Yk-yhdistys mailing list