[Yk-yhdistys] Haku SYL:n kehitysyhteistyöasiain neuvottelukuntaan KENKKU:un käynnissä

"Suvi Seppälä" sasepp at utu.fi
Thu Apr 28 22:30:27 EEST 2011


SYL:n Kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunnan KENKKU:n jäsenten haku 
lukuvuodelle 2011–2012

SYL:n hallitus muodostaa uuden Kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunnan 
(KENKKU) nykyisen KENKKUn toimikauden päättyessä elokuun lopussa. 
Valittavan KENKKU:n toimikausi on syyskuusta elokuun loppuun. KENKKU:n 
tehtävänä on toimia SYL:n hallituksen neuvonantajana 
kehitysyhteistyökysymyksissä ja hallinnoida hankkeita yhdessä 
kehitysyhteistyökoordinaattorin kanssa. SYL:n käynnissä olevat 
kehitysyhteistyöhankkeet ovat ammattikouluhanke Sambiassa, kiertävä 
kirjasto ja -koulutushanke Mongoliassa sekä valtakunnallinen 
kehitysyhteistyöviikkojen kehittämishanke Suomessa. Lisäksi vuonna 2012 
on tarkoitus aloittaa uusi hanke Guatemalassa.

Nykyisessä KENKKU:ssa on yhteensä 15 jäsentä eri ylioppilaskunnista, 
joista 7 on ollut mukana KENKKU:ssa useampia vuosia. KENKKU kokoontuu 
kerran kuussa Helsingissä yleensä maanantaisin tai perjantaisin. 
Kokousten välissä asioita valmistellaan sähköpostitse. Kuluvana 
lukuvuotena KENKKU mm. valmisteli esityksiä SYL:n hallitukselle 
kehitysyhteistyöhön liittyvissä asioissa, suunnitteli uusia hankkeita ja 
avusti hankkeiden käytännön hallintotyössä kuten raportoinnissa.

TYY ehdottaa 1-2 jäsentä neuvottelukuntaan. Tänä vuonna etsimme 
KENKKU:un monitieteistä osaamista; kehitysyhteisyöhankehallinnon 
tuntemisen lisäksi arvostetaan myös kiinnostusta tiedottamiseen ja 
varainhankintaan. Tärkeintä kuitenkin on sitoutuminen vaativaan ja aikaa 
vievään tehtävään sekä yhteistyötaidot, innostuneisuus ja ideointikyky. 
Osalla KENKKU:un valittavista opiskelijoista on oltava sujuva 
espanjankielen taito valmisteltavan Guatemalan hankkeen takia. Hakijan 
tulee mainita hakemuksessaan mahdolliset ulkomaanvaihto-, harjoittelu- 
tai työsuunnitelmat, jotka voivat estää täysipainoiseen KENKKU:n 
työskentelyyn osallistumisen. TYYn edustajan/-ien tulee tiedottaa TYYn 
kehysektoria KENKKU-toiminnasta vuoden aikana.

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa 12.5.2011 
klo 12.00 mennessä TYYn kansliaan (Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku) 
tai sähköpostitse tyy at utu.fi.

Lisätietoja:
kansainvälisten asioiden sihteeri Anna Kahra
tyy-kvsihteeri at tyy.fi, (02) 276 9615

-- 
Anna Kahra
kansainvälisten asioiden sihteeri
[Secretary for International Affairs]

Turun yliopiston ylioppilaskunta
[The Student Union of the University of Turku]

Rehtorinpellonkatu 4 A
20500 Turku
p. +358 2 276 9615 tyy-kvsihteeri at utu.fi
www.tyy.fi



More information about the Yk-yhdistys mailing list