[Yk-yhdistys] Suomen YK-liiton syyskokous: ilmastokatastrofi ei odota suurten toimijoiden ilmastopelin tuloksia

Inka Leisma inka.leisma at ykliitto.fi
Fri Nov 27 09:28:36 EET 2009


Tiedote, vapaa julkaistavaksi 27.11.2009

Kasvihuonekaasujen lisääntyminen ilmakehässä on seurausta 
ihmistoiminnasta, ja siitä ovat hyötyneet erityisesti teollisuusmaat, 
joiden talouskasvu on viimeisen vuosisadan ajan rakentunut pitkälti 
fossiilisten polttoaineiden hyödyntämiseen. Ilmastonmuutoksen 
negatiiviset seuraukset kohtelevat erityisen kaltoin niitä, jotka ovat 
jo valmiiksi heikoissa asemissa.

Maailmanpankki arvioi tuoreessa raportissaan (Development and Climate 
Change), että ilmastonmuutoksen kustannuksista 80 prosenttia lankeaa 
kehitysmaille, vaikka ne tuottavat vain kolmanneksen maailman 
kasvihuonekaasupäästöistä. Köyhimmät kehitysmaat kärsivät 
maailmanlaajuisesti eniten ilmastonmuutoksen aiheuttamista tuhoista, 
vaikka niiden osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on minimaalinen. 
Saharan eteläpuolisen Afrikan maat, Etelä-Afrikka pois lukien, tuottavat 
vain 0,6 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Katseet kohdistuvat Kööpenhaminan ilmastokokouksen alla suuriin 
pelureihin kuten Yhdysvaltoihin ja Kiinaan, jotka tuottavat yhdessä yli 
puolet maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Kööpenhaminassa tulee luoda YK:n alainen ilmastosopimus, joka takaa 
heikoimpien ryhmien olemassaolon edellytykset ja tukee kaikkien maailman 
kansalaisten yhtäläisiä oikeuksia vaikuttaa siihen, millaista 
tulevaisuutta luomme.

Ilmastopolitiikassa panokset ovat liian korkeat, jotta sillä voisi 
pelata pelejä. Hukkuvilla saarivaltioilla sekä nälästä, taudeista, 
vesipulasta ja äärimmäisistä sääilmiöistä kärsivillä maapallomme 
kansalaisilla ei ole aikaa odotella, millaisia pelikortteja pöytään lyödään.

YK on ainoa aidosti multilateraalinen järjestö, jonka puitteissa 
globaaleja ongelmia voidaan ratkoa tasavertaisesti. Ilmastonmuutos 
asettaa paineita myös pikaiselle YK-reformin toteuttamiselle niin 
sanotun yhden YK:n periaatteen (One UN) mukaisesti. YK:n 
ympäristöohjelma UNEP (United Nations Environment Programme) tulee 
korvata uudella, laajan mandaatin YK:n ympäristöjärjestöllä UNEO:lla 
(United Nations Environment Organisation) mahdollisimman pian.

Syyskokouksessaan 26.11.2009 Suomen YK-liitto valitsi liiton uudeksi 
puheenjohtajaksi kansanedustaja Antti Kaikkosen (Maaseudun 
sivistysliitto). Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja 
Krista Kiuru (Työväen sivistysliitto), ja toisena varapuheenjohtajana 
jatkaa Minttu Vilander (Kansallinen sivistysliitto).

Lisätietoja:

Marginaaliset äänet YK:n ilmastoprosessissa -hankkeen koordinaattori
Jenni Kauppila, 050 522 6241

YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko, 040 556 0488


-- 
Inka Leisma
Tiedottaja/Communications Officer
Suomen YK-liitto/UN Association of Finland
+358 9 231 50 501
+358 40 547 9367



More information about the Yk-yhdistys mailing list