[Yk-yhdistys] Suomen YK-liitto: Kun ihminen näkee nälkää, hän ei ehdi ajatella tekojensa ympäristövaikutuksia

Inka Leisma inka.leisma at ykliitto.fi
Tue Apr 29 18:34:54 EEST 2008


Kannanotto
Hyväksytty Suomen YK-liiton kevätkokouksessa 29.4.2008

Suomen uuden kehityspoliittisen ohjelman mukainen painotus 
luonnontaloudellisesti kestävää kehitystä tukeviin ohjelmiin ja 
hankkeisiin ei saa heikentää tavoitetta vähentää maailman köyhyyttä. On 
epäoikeudenmukaista sivuuttaa nälkä, lapsikuolemat ja HIV/AIDS-epidemia 
luonnontaloudellisesti kestävää kehitystä korostamalla. Ihminen, jonka 
voimavarat menevät jokapäiväisestä elämästä selviämiseen, ei ehdi 
ajatella tekojensa ympäristövaikutuksia.

Köyhyyden vähentäminen ja kansainvälisesti annettu sitoumus 
vuosituhattavoitteiden toteuttamiseksi tulee palauttaa Suomen 
kehitysyhteistyöpolitiikan ensisijaisiin tavoitteisiin. 1970-luvulla 
ensimmäistä kertaa annettu sitoumus kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 
prosentin bktl-osuudesta on yhä toteuttamatta.

Jo annetusta sitoumuksesta kiinni pitämisessä on kyse paljon muustakin 
kuin maailman köyhyyden vähentämisestä. Kyse on luottamuksen 
rakentamisesta. On älyllisesti epärehellistä vaatia kehitysmaita 
sitoutumaan nyt meille tärkeään kysymykseen, ilmastonmuutokseen ja sen 
vaikutusten suitsimiseen, kun emme itse noudata aiemmin köyhyyden 
vähentämiseksi antamiamme sitoumuksia.

Pohjan kestävälle kehitykselle ja laajan turvallisuuskäsitteen 
toteuttamiselle luovat demokratia- ja oikeusvaltiokehitys sekä 
ihmisoikeuksien ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen. Konfliktien 
ennaltaehkäisyyn tulee panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Kriisejä 
ei tule vain hallita - niitä tulee estää syntymästä vahvistamalla 
ympäristön, kehityksen, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien välistä yhteyttä.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Jutta Urpilainen, 050 511 3059
Toiminnanjohtaja Helena Laukko, 040 556 0488


-- 
Inka Leisma
Tiedottaja/Communications Officer
Suomen YK-liitto/UN Association of Finland
+358 9 231 50 501
+358 40 547 9367

Tutustu uusiin verkkosivuihimme: www.ykliitto.fi



More information about the Yk-yhdistys mailing list