[Yk-yhdistys] Tori on toivoa täynnä!

Anne Nokua amnoku at utu.fi
Thu Apr 12 17:54:00 EEST 2007


Hei yhdistys!

SEURAAVAAN JÄRJESTÖTAPAAMISEEN OVAT TERVETULLEITA KAIKKI!
Aika: torstaina 26.4. klo 16.30 alkaen
Paikka: Kansainvälinen kohtauspaikka (Vanha Suurtori). 

Värikkäästä tapahtumastamme on tulossa viihdyttävä ja vaikuttava. Järjestöt ovat panostamassa hienosti ständiensä ohjelmaan. Hyvä juttu!

Edellisessä tapaamisessa kuulimme millaisia mielenkiintoisia bänditiedusteluja ohjelmistoa varten tehdään ja löysimme hyviä juontajaehdokkaita lisää. Hahmottelimme Vuosituhattavoitteet ja lapset -seminaaria eteenpäin, mutta mitään varmaa esiintyjää emme ole vielä saaneet. Otattehan seminaarin asiantuntijoita kartoittaessanne yhteyttä myös koordinaattoriin ja seminaarivastaavaan. Heille voi vapaasti ehdotella mahdollisia asiantuntijoita jos ette itse ole tiedusteluja tekemässä. Kuulimme paikalla olevien järjestöjen mahdollisista tempauksista. Esimerkiksi Mammakeidas ry:ltä on ilmeisesti tulossa kaikenlaista jännittävää ja hauskaa ohjelmaa lapsille sekä tietoa lasten vanhemmille. Myös Turun YK-yhdistyksen ständillä lapset saattavat saada makean kasvomaalauksen poskeensa. Planin ständillä voi kirjoittaa unelmansa näkyviin. Tee hyvä lupaus – kampanjan yhteydessä saatamme nähdä kirjailija julkkiksia. Pohdimme myös olisiko tapahtuman yhteyteen mahdollista järjestää Elävä kirjasto 
-tapahtuma. Elävän kirjaston kirjoina toimivat tavalliset ihmiset, jotka edustavat usein ennakkoluulojen kohteena olevia ihmisryhmiä. Tavoittele unelmaa –näyttelyn yhteydessä päivystää Turun YK-yhdistys vetäen vuosituhattavoitteet aiheista visaa. Tarvitsemme silti lisää valvojia Hansatorille perjantaiksi ja lauantaiksi. Päädyimme siihen, että tänä vuonna päälavalla ei järjestetä järjestöesittelyjä. Vaaka ry järjestää URHEILUVÄLINEKERÄYKSEN (ei siis vauvakassikeräystä). 

Vuosituhattavoitteet ja lapset –seminaari. Seminaarin ohjelmaa mietittäessä ja tiedusteluja tehtäessä seuraavat kysymykset voivat olla avuksi: Millaista on maapallon lasten arki? Mitä turkulainen voi tehdä tavoitteiden hyväksi? Mitä ovat vuosituhattavoitteet? Miten ne ovat toteutuneet kehitysmaissa? Miten tavoite puolittaa äärimmäinen köyhyys, peruskoulutuksen takaaminen, kestävä kehitys, lapsikuolleisuuden vähentäminen, tautien leviämisen hidastaminen, odottavien äitien terveydentilan parantaminen, tasa-arvon edistäminen ja globaaliin kumppanuuteen sitoutuminen parantaisivat lasten arkea? Asiantuntijat voisivat puhua ruohonjuuritasolta tai ”yleisellä tasolla”, kumpaakin näkemystä kaivataan. Seminaari on kävelykadun lipeillä SPR:n V-S piirin sisäpihan tiloissa osoitteessa Yliopistonkatu 24 A. http://www.ykliitto.fi/mdg/

Tori on täynnä toivoa!
http://www.mahdollisuuksientori.fi/uutiset/maailmankuvat-kiertoon-materia-myos/

Terveisin,

Anne Nokua
Turun YK- yhdistys
Mahdollisuuksien torin vastuuhenkilö
0503434498

Rebecca Frilund
rebfri at utu.fi
Mahdollisuuksien torin projektikoordinaattori

Saila Tykkyläinen
EU- projektin talousvastaava

Inkeri Juntti ja Heini Viljanen
iojunt at utu.fi ja heini.viljanen at gmail.com
tiedottajat

Jenny Sainio
mainosten suunnittelija

Päivi Mäkirinta
paivi.makirinta at pp1.inet.fi
Torin Info-piste/ Lupauskorttikampanja

Elina Niinioja
taenii at utu.fi
Vuosituhattavoitteet ja lapset – seminaarivastaava



More information about the Yk-yhdistys mailing list