[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Pommituslentolaivue 44:n historia miehistön näkökulmasta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Harri Kousa  VTM
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hämäläinen, Matti: Pommituslentolaivue 44. Koala-kustannus Oy,
2010. 407 sivua.


Pommituslentolaivue 44:n historia miehistön näkökulmasta
---------------------------------------------------------

Pommituslentolaivue 44 kertoo viime sotien historiasta ilmavoimien
moderneimmin varustetun pommikonelaivueen miehistön näkökulmasta.
Tähän astinen ilmasotaa kuvaava historia- ja
elämänkertakirjallisuus on pitkälti ollut hävittäjälentäjien
historiaa, jopa siinä määrin, että historiakuvan voidaan ajatella
olevan jossakin määrin pommikonelaivueiden merkitystä aliarvioiva.
Suuren työn kirjoittajaltaan vaatinut Pommituslentolaivue 44
laajentaa ansiokkaasti Suomen sotien 1939 - 1945 ilmasodasta
vallitsevaa kuvaa.


Pommituslentolaivue 44 on Koala-kustannuksen julkaiseman Suomen
ilmavoimien laivueet -kirjasarjan toinen osa, uudistettu painos
(2010, ensimmäinen painos 2003). Uudistettuun painokseen on lisätty
kuvia ja haastatteluita muiden tarkennusten ohella. Kirjasarjassa on
tähän mennessä ilmestynyt neljän pommituslentolaivueen historiat.
Kaikki osat ovat ilmavoimien historiasta laajalti kirjoittaneen Matti
Hämäläisen kirjoittamia. Pommituslentolaivue 44 kertoo laivueen
historian painottaen sotavuosia 1939 - 1945 sekä lento-osaston
lento- ja kenttähenkilökunnan sotakokemuksia. Tässä arvostelussa
on yhtymäkohtia Agricolan arvosteluissa julkaistuun
Pommituslentolaivue 48 -kirjan arvosteluun, koska kirjojen rakenne ja
toteutustapa on yhtäläinen ja kirjojen vahvuudet ja heikkoudet
pitkälti samat.

Lentolaivue 44 perustettiin vuonna 1933, kun 1. erillinen
merilentolaivue jaettiin kahdeksi lentolaivueeksi. Puolustusvoimissa
oli kansainvälisten oppien pohjalta suurta kiinnostusta vahvojen
pommitusvoimien kehittämiseen. Suomeen ostettiin Englannista
moderneja Bristol Blenheim-pommikoneita, joihin ostettiin myös
valmistuslisenssi. Lentolaivue 44 varustettiin niillä juuri ennen
talvisotaa, vuosina 1936 - 1938. Vuoden 1938 lopulla laivueesta tuli
vasta perustetun Lentorykmentti 4:n osa.

Talvisodassa laivue lensi tilanteen mukaan tiedustelu- ja
pommituslentoja. Sääolot olivat vaikeat ja lentoja jouduttiin
tekemään pahimmillaan 50 - 100 metrin korkeudella heikon
näkyvyyden vuoksi. Sotaoloissa huomattiin nopeasti, että rauhan
aikana kehitetyt toimintatavat eivät aina toimineet.
Ohjaajakonekiväärin käytöstä luovuttiin maahyökkäyksissä,
koska matalalla lennettäessä vihollisen pelkästään käsiaseinkin
suorittama ilmatorjunta oli heikosti panssaroidulle koneelle liian
vaarallista. Pienet 12,5 kg:n pommit puolestaan osoittautuivat
tehottomiksi. Useasta kohteen ylilennosta jouduttiin luopumaan
ilmatorjunnan ja hävittäjien takia. Erääseenkin laivueen
koneeseen tuli 30 osumaa kahden 250 metrissä suoritetun ylilennon
aikana. Omaa hävittäjäsuojaa ei pommikoneille ollut tarjolla,
eikä välttämättä ollut tarpeenkaan sikäli, että talvisodan
aikana Blenheim-pommikoneet pystyivät suotuisissa olosuhteissa
pakenemaan vihollisen hävittäjiä nopeutensa ansiosta. Talvisodan
viimeisinä päivinä laivue joutui maajoukkojen epätoivoisen
tilanteen takia hyökkäämään kirkkaista säistä huolimatta.
Hyökkäyskorkeutta 800 - 1200 metriin korottamalla saatiin
riittävästi korkeutta tarvittavaan syöksymällä pakenemiseen.

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa laivue tuki maajoukkojen etenemistä
valokuvaustiedustelulentoja lentämällä ja vihollisen
liikenneyhteyksiä pommittamalla. Lentoja tehtiin
pääsääntöisesti yhden koneen lentoina kuten talvisodassakin,
mutta ajoittain hyökkäysvaiheen alussa pommitettiin myös
muodostelmassa esimerkiksi vihollisen lentokenttiä.
Hyökkäysvaiheen loppupuolella ryhmäpommituksista luovuttiin.
Vaikka koko laivue olisi lähtenyt lennolle, koneet starttasivat
yksitellen pyrkien vihollisen jatkuvaan häirintään. Suomalaisten
hyökkäyksen pysähtymisen myötä laivueen toimintaa siirrettiin
enemmän Muurmaannin radan tiedusteluun ja pommituksiin. Pienistä
konemääristä johtuen rautatieasemia ei pyritty tuhoamaan, vaan
käytiin 'lentävää sissisotaa', jossa liikenne radalla pyrittiin
katkaisemaan hetkeksi korjaamisen kannalta hankalissa paikoissa.

Asemasotavaiheen alkuvaiheissa laivue teki pääsääntöisesti
tiedustelulentoja. Poikkeuksen teki Suursaaren valtauksen tukeminen
pommituksin maaliskuussa 1942. Huonossa säässä menetettiin kaksi
Blenheimiä miehistöineen aiemmin samassa kuussa niin ikään
sääolojen vuoksi menetetyn koneen lisäksi. Lentorykmentti 4:n
komentaja vaihdettiin kohtalokkaaksi käyneen epäonnistumisen
jälkeen. Huhtikuussa 1942 siirryttiin vihollisen lisääntyneen
hävittäjätoiminnan sekä ilmatorjunnan välttämiseksi
yöpommituksiin. Liikkeelle lähdettiin yöllä ja kohteelle
saavuttiin aamuhämärissä. Vuosi 1942 sujui pääsääntöisesti
suhteellisen rauhallisesti. Kaukopartioiden huoltolennot ja Somerin
saaren puolustuksen tukeminen toivat vaihtelua tiedustelulentoihin ja
harvahkoihin, lähinnä koulutustarkoituksissa tehtyihin
yöpommituksiin.

Vuonna 1943 laivueen lentokalusto muuttui täysin, kun Saksasta
saatiin uudeksi päätyypiksi Junkers Ju-88. Konetyyppi oli paitsi
ajanmukainen, niin myös syöksypommituksiin suunniteltu. Suomessa
konetta päätettiin kokeilujen jälkeen käyttää
syöksypommituksissa pienemmällä syöksykulmalla, jotta koneen
rakenne ei joutuisi liian suureen rasitukseen. Sekä lento- että
kenttähenkilökunta joutuivat käyttämään paljon aikaa uusien
taitojen opetteluun. Kesä 1943 kuluikin pitkälti harjoituksissa.
Harjoituksista huolimatta syksyllä 1943 suoritettu Lavansaaren
lentokentän pommitus huonoissa sääoloissa päättyi peräti
seitsemän Junkersin vaurioitumiseen. Pommituslentäjien heikossa
näkyvyydessä tarvitsemat mittarilentotaidot eivät edelleenkään
olleet riittävät huonon sään lentämiseen ja peräti marsalkka
Mannerheim esitti ilmavoimien komentajalle asiasta kirjalliset
moitteet.

Jatkosodan loppuvaiheessa Pommituslentolaivue 44 osallistui
Leningradin alueen lentokenttien yöpommituksiin. Koneet liittyivät
pimeässä vihollisen huomaamatta Tallinnan pommituksista palaavien
vihollispommittajien liepeille ja pudottivat sitten pomminsa juuri
laskeutuneiden viholliskoneiden päälle. Neuvostoliiton
suurhyökkäyksen torjuntaan laivue osallistui pommittaen
vihollisjoukkojen keskittymiä omien hävittäjien hyvin suojaamina.

Lapin sodassa laivue joutui toimimaan heikoissa olosuhteissa.
Reserviläiset oli rauhansopimuksen takia kotiutettava, eikä
syksyinen ja talvinen säätila pohjoisessa suosinut lentotoimintaa.
Lisäksi saksalaisten ilmatorjunta oli osin tutkaohjattua, mikä teki
ajoittain ilmatorjunnalta suojautumisen pilvien sisään lentämällä
hyödyttömämmäksi. Sodan jälkeen lentolaivue 44:n toiminta
muutettiin täysin, koska Pariisin rauhansopimus ei sallinut Suomelle
pommikoneita.

Pommituslentolaivue 44 (kuten kaikki Suomen ilmalaivueet
-kirjasarjassa ilmestyneet osat) perustuu laajaan lähdeaineistoon.
Kirjan lähteinä on käytetty niin arkistomateriaalia kuin
elämänkerta- ja tutkimuskirjallisuutta sekä haastatteluja. Kirja
on suunnattu laajalle yleisölle, eikä lähdeviitteitä ole
käytetty.  Venäjän arkistoja ei ole käytetty, mikä on sikäli
perusteltuakin, että kirja luo kuvaa siitä, miltä sota laivueen
miehistön subjektiivisesta näkökulmasta vaikutti. Näkökulman
valinnasta johtuen kirjan pohjalta saa hyvin käsitystä miehistön
kokemuksesta, mutta ei niinkään esimerkiksi siitä, millaista tuhoa
laivueen toiminta kohteissaan jälkikäteistiedon pohjalta arvioituna
aiheutti.

Laajan ja osin aivan uutta tietoa tuovan lähdeaineiston lisäksi
kirjaan on löydetty sisältöä erinomaisesti tukevia valokuvia. Kun
kirjassa kerrotaan pommituksista Kivennavan - Mainilan suunnalla, niin
ohessa on valokuva, jossa tehtävää käydään läpi ja Kivennavan -
Mainilan suuntaa osoitetaan kartalla. Kun taas kerrotaan
laskeutumisesta pommikoneella, jossa toinen suksi on vaarallisesti
alhaalla, tukee tekstiä kuva, jossa kyseinen pommikone lähestyy
lentokenttää suksi repsottaen.

Kirjan rakenne on kronologinen. Ensin kuvataan lyhyesti laivueen
syntymistä ennen sotia, sitten käydään läpi talvisota,
välirauha, jatkosota, Lapin sota ja laivueen lakkauttaminen sodan
jälkeen. Kronologisten lukujen jälkeen esitellään liitteissä
laivueen lentävä henkilökunta, Mannerheim-ristin ritarit,
käytetyt lentokonetyypit, tukikohdat, miehistö- ja konetappiot
sekä lentovauriot ja vielä muistomerkit, joita Pommituslentolaivue
44:n muistoksi on pystytetty. Liitteet ovat erinomaiset ja antavat
myös asiaa entuudestaan hyvinkin tunteville lukijoille uutta tietoa
esimerkiksi laivueen käyttämien harvinaisempien lentokonetyyppien
ja yksittäisten lentokoneiden kohtalon osalta. Kirjan viimeisessä
osassa on henkilöhakemisto. Lisäksi miehistön jäseniä
asemekaanikoista tähystäjiin ja lentäjiin esitellään
erillisissä tietolaatikoissa. Kuten kaikki Suomen ilmavoimien
laivueet -kirjasarjan kirjat on Pommituslentolaivue 44 -kirjakin
kovakantinen ja painettu hyvälle paperille, minkä takia kirjaan
painetut valokuvat ovat hyvin yksityiskohtaisia ja hyvää laatua.
Ainoa isompi puute kirjan sisällössä on karttojen täydellinen
puuttuminen. Siksi kirjan lukeminen ei onnistu, ellei lähialueiden
maantieto ole lukijalle poikkeuksellisen hyvin hallussa tai
karttakirja tai -sovellus lukiessa mukana.

Suomen ilmavoimien laivueet -kirjasarjan kirjoille tyypillisesti
tämänkin käsittelytapa painottuu miehistön kokemuksiin. Ensin
kerrotaan lyhyesti sodan ja ilmasodan yleistilanteesta ja sitten
kerrotaan miehistön haastatteluiden ja päiväkirjojen sekä
lentoraporttien pohjalta laivueen toiminnasta. Lähestymistapansa
kautta kirja antaa hyvän kuvan siitä, miltä sodan arki lento- ja
kenttähenkilökunnan näkökulmasta näytti. Sen sijaan
järjestelmällistä kuvaa laivueen toiminnasta esimerkiksi sen
noudattaman taktiikan, organisaation ja huollon kehityksen tai
tavoitteiden täyttymisen osalta ei pyritä tarkasti kuvaamaan, eikä
näistä olisi laivueen henkilökunnalla ylimpiä upseereja lukuun
ottamatta tarkkaa käsitystä ollutkaan. Miehistön kokemuksiin
keskittyvä näkökulma tekee Pommituslentolaivue 44:stä
helppolukuisen, ajoittain suorastaan jännittävän lukukokemuksen.
Teoreettisempi lähestymistapa olisi ehkä kertonut enemmän
historiatieteen ammattilaisille, mutta samalla kirjasta olisi tullut
kuivempi lukemiskokemus valtaosalle lukijakunnasta.

Hämäläinen on tehnyt kirjaansa varten paljon työtä, haastatellut
asianomaisia, kerännyt ennen juuri tuntemattomia valokuvia ja
kirjoituksia, ja siksi kirjassa on varmasti asiantuntijoillekin
paljon uutta tietoa. Erinomaisten liitteiden ja henkilöhakemiston
ansiosta se on myös käytettävissä tietokirjana, josta esimerkiksi
jotakin lentäjäelämäkertaa lukevan on nopea ja helppo tarkistaa
historiallisia yksityiskohtia.

Erityisen vaikuttavasti Pommituslentolaivue 44 kokonaisuutena kertoo
laivueen tehtävien vaihtelevuudesta sekä keinoista, joilla
jatkuvasti vaihteleviin tilanteisiin pyrittiin sopeutumaan. Sää
vaihteli, välillä lennettiin 50 metrin korkeudella, jotta maa
nähtäisiin, välillä 7500 metrin korkeudessa kylmää ja hapen
vähyyttä vastaan kamppaillen. Välillä valoa ei riittänyt lyhyen
päivän takia. Annettuja tehtäviä suoritettiin tilanteen
vaatimusten ja kulloisenkin lentokaluston rajoitusten mukaan.
Rauhallisempina aikoina yksittäiset koneet pommittivat pistemaaleja,
ja sotatoimien kiihtyessä tehtiin laivueen tai koko lentorykmentin
voimin puna-armeijan läpimurtojen aluepommituksia tai
maihinnousulaivastojen pommituksia.

Tähänastinen ilmasotaa koskeva suomalainen kirjallisuus on
pitkälti keskittynyt hävittäjiin, ja siksi Hämäläisen kirjat ja
aivan erityisesti tämä Pommituslentolaivue 44 on erityisen
tervetullut ja kaivattu lisä ilmasotakirjallisuuteemme. Se kertoo
Suomen ilmavoimien iskuvoimaisimmasta, moderneimmin varustetusta
osastosta, jonka panos vuoden 1944 torjuntataisteluissa oli suuri.
Kirjaa voi suositella niin suurelle yleisölle kuin sotahistorian
tuntijoille.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/