[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Rituaalista kategorisointia vai turhaa ajanhukkaa? (Epä)järjestysten syistä ja seurauksista

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tiina Seppä  FM, tutkija, kulttuurintutkimuksen jatko-opiskelija,
Joensuun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lagerspetz, Olli: Lika. Kirja maailmasta, kodistamme. (Smuts - en bok
av världen, vårt hem ). Kääntänyt Markus Lång . Multikustannus, 2008.
340 sivua.
Abrahamson,Eric ; Freedman, David H: Täydellinen sekasotku.
Epäjärjestyksen piilevät hyödyt (A Perfect Mess). Kääntänyt Laura
Lahdensuu. Basambooks, 2008. 264 sivua.


Rituaalista kategorisointia vai turhaa ajanhukkaa? (Epä)järjestysten
syistä ja seurauksista
---------------------------------------------------------

Mitä on lika? Onko se vain järjestämisen sivutuote, kuten Mary
Douglas on todennut? Entä mitä hyötyä järjestämisestä on? Olli
Lagerspetzin teoksessa Lika tavoitellaan lian ja epäjärjestyksen
filosofista ymmärtämistä, Eric Abrahamsonin ja David H. Freedmanin
teos Täydellinen epäjärjestys taas jäljittää järjestämisen hyödyn
käytännöllisiä ulottuvuuksia.


'Lika on ainetta väärässä paikassa'. Tämä toissa vuonna menehtyneen
antropologi Mary Douglasin toteamus on ehkä tunnetuin liasta tehty
lyhyt määritelmä Mary Douglas, Puhtaus ja vaara, 2000. [alkuteos
Purity and Danger, 1966]. Teoksessaan Lika Olli Lagerspetz
tarkastelee lian ja epäjärjestyksen käsittämistä ja filosofista
olemusta sekä tarttuu erityisesti tähän antropologiseen lian
ymmärtämiseen kategoriarajojen ilmentäjänä. Kyse on helppotajuisesta,
kuitenkin tieteelliseen pätevyyteen ja uuteen tietoon tavoittavasta
teoksesta. Käsitellyt asiat purkavat arkiymmärryksen mukaisia
itsestäänselvyyksiä, joita kuitenkaan harva tulee tietoisesti
ajatelleeksi.

Yhtenä Lagerspetzin pyrkimyksenä on tarkastella kriittisesti
Douglasin tunnettua teoriaa liasta järjestelyprosessin sivutuotteena
ja ilmentäjänä, aineena väärässä paikassa. Lagerspetz kritisoi
Douglasin teoriaa yksikäsitteisyydestä ja pyrkii osoittamaan teorian
virheellisyydet. Lagerspetzin ajatukset ovat helposti seurattavia,
mutta en voi välttyä vaikutelmalta, että kritiikiksi tarkoitettu
analyysi tarkentuu hivenen ohi Douglasin ideoista.  Lagerspetz
tarkastelee ehkä ensisijaisemmin arkikielen ilmaisuja liasta ja
epäjärjestyksestä kuin oikeastaan sitä teoreettista kategoriarajojen
ylityksen ilmaisijaa, joka Douglasin teksteissä hahmottuu yhtä lailla
lian kuin epäjärjestyksen muodossa. Douglasilaisittain kaikki
epäjärjestys on likaa ja toisin päin - Lagerspetzin mukaan
käsitteiden ero on merkityksellinen. Douglasin epäjärjestyksen ja
lian käsitteet asettuvat teoriaksi, joka hahmottuu kulttuurien
vertailun ja niiden piirteiden tarkastelun välineeksi.

Lagerspetzin esimerkki huoneen likaisuudesta (s.107) pyrkii
osoittamaan lian ja epäjärjestyksen eron: hänen mukaansa huoneen voi
järjestellä mutta jättää puhdistamatta. Tällöin käsitellään mitä
ilmeisimmin kuitenkin arkikielen ilmaisuja: huoneessa oleva lika:
tomu, hiekka, multa, pöly, rasva, ilmentävät joka tapauksessa mitä
selvimmin kategoriarajoja. Samat aineet, joista koettu lika
muodostuu, eivät ole likaa huoneen seinien tai kynnyksen
ulkopuolella. Koettu lika ilmaisee siten kuitenkin kategoriarajoja ja
epäjärjestystä: ulko- ja sisätilan välistä rajaa, keittiön/wc:n ja
makuuhuoneen tai eteistilan ja asuinhuoneen välistä rajaa.
Puistellessani ulko-ovelta mattoja ulos ajattelen itse usein
kategoriarajojen ylläpitoa, mikä lienee Douglasin ansiota: sisään
kulkeutunut hiekka, multa, pöly ja koirankarva siirretään sille
'oikeaan' paikkaan, mistä se yhä uudelleen kulkeutuu väärään
paikkaan, ja tämä päättymätön rajan merkitsemisen työ jatkuu yhä
uudelleen. Mikä merkitsee, että rajaa vaikkapa kodin ja pihan välillä
pidetään yllä tällä sinänsä hyödyttömällä työllä. Lika ilmentää
silloin nimenomaan kategoriarajojen välttämättömyyttä - kuten
rikkaruohot kasvimaalla. Näyttää siltä, että lika on lopultakin vain
hienojakoisempaa epäjärjestystä. Lagerspetzin jäsentää 'likaisuutta'
isäntäesineen ja kosketusesineen käsitteiden kautta. Siten ollen
likaisuus näyttäytyy esineen puutteellisuutena, vajavaisuutena.
Edelleen saman logiikan mukaan esineillä on oma luonteenomainen
tapansa olla likaisia ja sillä tavoin vajavaisia. Lagerspetzin mukaan
'todellinen puhtaudesta huolehtiminen on pidettävä erillään
rituaalikäytännöistä'(s. 296). Tätä kirjoittajan ajatusta en voi
seurata, sillä ajattelen rituaalisen puhdistamisen ja 'todellisen
puhtaudesta huolehtimisen' eroa jokseenkin ellei täysin mahdottomana
tehdä.

Lagerspetz kirjoittaa: 'Ja filosofiassa joudun lopulta kysymään, mitä
käsite merkitsee minulle, juuri nyt - aivan kuten kuulijan on
tunnustettava ne omiksi käsitteikseen, jotta hän voisi tunnistaa
päättelyn'(s.121).

Tästä seuraa, että näkemys järjestyksen näennäisestä hyödystä tai
olemuksesta voi sisältää myös tietoisuuden sen irrationaalisuudesta
tai rituaalinomaisuudesta. Vaikka ajattelen, että hiekka eteisen
lattialla on täsmälleen samaa kuin oven ulkopuolella, vaikka
ajattelen, että siisteys- ja puhtauskäsitykset ovat joiltakin osin
järjettömältä vaikuttavia ja 'vain' materian loputonta siirtämistä
paikasta toiseen - osallistun niiden ylläpitämiseen ja pidän hiekkaa
eteisen lattialla - puhumattakaan muista huoneista -
epämiellyttävänä. Toisin sanoen länsimainen puhtaus (?käsitys) tuskin
vaarantuu, jos tunnustamme lian ja puhdistamisen universaaliuden ja
eräänlaisen irrationaalisuuden. Tällöin vain voimme nähdä sen, ettei
länsimainenkaan puhtaus koostu vain mikrobiologisista, hygieenisistä
tai 'luonnollisista' säännöistä. Tämä on yksi antropologian anti
arkiymmärrykselle; vertailevan katseen luominen myös omaan
kulttuuriin. Samoista syistä on hyödyllistä kirjoittaa liasta ja sen
perusteista, erityisesti kun läntinen kulttuuri tuntuu pikkuhiljaa
tukehtuvan hygieenisyyteensä.

Lagerspetz kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti tarjoten muillekin kuin
akateemisille lukijoille ajattelemisen aihetta. Ilahduttavaa on myös,
että teos saattaa houkutella lukijoita myös Mary Douglasin pariin
arvioimaan itse, millaisin ehdoin lika ja epäjärjestys ovat eri
asioita - vai ovatko sittenkään.

Eric Abrahamsonin ja David Freedmanin Täydellinen sekasotku -
epäjärjestyksen piilevät hyödyt, tarkastelee epäjärjestystä toisesta
näkökulmasta, joka oikeastaan hyödyntää Douglasin ideaa järjestämisen
rituaalinomaisuudesta. Järjestystä tai likaa ei tarkastella sinällään
kategorisesta tai filosofisesta näkökulmasta, vaan lähes puhtaasti
käytännöllisestä. Teoksessa pohditaan elävästi, kuinka hyödyllistä
puhdistaminen oikeastaan on, ja kuluuko siihen lopulta enemmän aikaa
ja energiaa kuin epäjärjestyksen seurauksiin. Teos toisin sanoen
astuu askelen kauemmas tarkastellakseen, mitä järjestämisestä ja
kategorioinnista oikeastaan seuraa. Lähtökohtainen oletus on, ettei
juuri mitään - ellei sitten haittaa ja tämä osoitetaan
tapausesimerkeillä. Kirjan sanoma on lohdutus ja riemujulistus
järjestelmällisyyttä kaihtaville ja se sisältää runsaasti
anekdootteja. Esimerkiksi Edisonin kerrotaan kokeilleen täysin
sattumanvaraisesti kaikenlaisia aineita hehkulampun poltinlangaksi,
kunnes tuli - sattumalta - kokeilleeksi volframia. Toisin sanoen sen
enempää kaupallinen menestys kuin tieteen edistys ei ole riippuvainen
minkäänlaisesta järjestyksestä, pikemminkin päinvastoin. Lohdutusta
siis on tarjolla kaikille syyllisyydentuntoisille, ja ehkä myös
säästöjä: yksiselitteisesti näyttää siltä, että järjestyksen
tavoittelu tuottaa taloudellisesti vain tappioita. 

Teoksen motoksi ja aloitussitaatiksi on myös kuvaavasti valittu
Albert Einsteinin toteamus: Jos sotkuinen työpöytä kertoo sotkuisesta
mielestä, mistä sitten kertoo täysin tyhjä työpöytä? (s.12)

Maailmankaikkeuden luontainen tila on entropia, asioiden ja
elementtien sekoittuminen. Useille kulttuureille ominaista lienee
pyrkimys vastustaa tätä sekoittumista, järjestää ja kontrolloida
maailmaa kategorioiden avulla. Kaikkea järjestämistä tuskin tarvinnee
hylätä, mutta joskus voi suoda ajatuksen sen tarpeellisuudelle tai
todellisille syille.

Abrahamsonin ja Freedmanin teoksessa on yksi keskeinen yhteys
Lagerspetzin teoksen kategoriointiin. Teoksessa esimerkiksi
luokitellaan eri motiivein selittyviä epäjärjestyksiä, mutta
yleisesti epäjärjestystä edustaa periaatteessa mikä tahansa normien
vastainen tai sitä rikkova järjestys, esimerkiksi graffitit (s.89).
Näiden lukukokemusten pohjalta olen jäänyt miettimään, onko olemassa
sellaista ihmisyhteisöä, jossa järjestyksiä tai niiden luonteita ei
ole aseteltu hierarkioihin, niin, ettei olisi olemassa 'epä'
järjestystä, vain erilaisia järjestyksiä. Tai mikä vielä
kiinnostavampaa, löytyykö sellaista kulttuuria, jossa järjestysten
hierarkialla ei merkitä sosiaalisia hierarkioita.

Lopuksi on suotava sosiaalisten hierarkioiden assosiaatioketjussa
ajatus teoksen Lika kansikuvalle. Kuvassa on kulmikas nyrkki, jonka
huomiota herättävin piirre on sen likaisuus. Kuva konnotoituu
esimerkiksi sosialistisiin propagandajulisteisiin ja samalla
ajankohtaiseen luokkakeskusteluunkin; viitanneeko kansi lian ja
puhtauden erottelevaan luonteeseen myös sosiaalisten hierarkioiden
osana, mikä rooli sillä ei ole historiallisesti katsoen vähäinen.





---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/