[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ihanaa ajankuvaa ja romanttista vyörytystä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

------------------------------------------------------
Outi Nieminen <ousini at utu.fi>
tutkija, Turun yliopisto
------------------------------------------------------

Ihanaa ajankuvaa ja romanttista vyörytystä

Carstens, Fredrika Wilhelmina: Muratti. Kääntänyt Järvinen,
Eeva-Liisa. Faros: Jyväskylä 2007. 343 s.

Ensimmäinen kotimainen romaani, vuonna 1840 ensimmäistä kertaa
ilmestynyt Muratti (Murgrönan) on lukukokemuksena suorastaan
hämmästyttävä. Ellen tietäisi teoksen ikää, en olisi voinut uskoa
sitä niin vanhaksi. On todella sääli, että teos saatiin suomennettua
ensimmäisen kerran vasta vuonna 2007, mutta toisaalta se on myös
onni. Suomentaja Eeva-Liisa Järvinen nimittäin on tehnyt mahtavaa
työtä, sillä kieli on sujuvaa ja nykyihmisen suuhun sopivaa, mutta
silti kaunista ja ihanan vanhahtavaa. Sekä Carstens että Järvinen
ovat tehneet tarinaa huolella, ja hyvin tehdystä työstä ei voi muuta
kuin nauttia.

Kielen kauneuden lisäksi kirjassa huumasi kerronnan aitous. Jonkin
aikaa sitten luin Kaari Utrion uusimman, Turun palon ympärille
sijoittuvan teoksen Ilkeät sisarpuolet. Nyt Muratin jälkeen tuo
suunnilleen samoihin aikoihin sijoittuva tarina tuntuu paperinukkien
liikuttelulta historian kuvakirjassa. Fredrika Wilhelmina Carstens
kuvasi omaa aikaansa, ja vaikka hän ei nähtävästi Tukholmassa asunut
tai aatelispiireissä liikkunut, hän kirjoitti elämästä sellaisena,
kuin hän sen ympärillään näki. Kirjan päähenkilön Matildan arjesta
lukiessa ei voi kuin viehättyä todentunnusta – tarinan henkilöt eivät
ole ajastaan irrallisia paperinukkeja, vaan aitoja ihmishahmoja, jotka
toimivat kuten ihmiset tuolloin toimivat. Samoin miljööt ovat
kokonaisia ja luontevia, mutta kuitenkin ihmisten tavoin
hämmästyttävän tuoreen tuntuisia. Lukiessa minua ihmetytti moneen
otteeseen, onko mahdollista, että ihmiset ovat 160 vuotta sitten
voineet käyttäytyä näin ”normaalisti” ja ovatko he asuneet näin
”normaaleissa” kodeissa. Pakko se on kuitenkin uskoa viimeistään
siinä vaiheessa, kun tarkistaa jälleen kerran alkuperäisteoksen
ilmestymisvuoden.

Muratti ei kuitenkaan ole missään nimessä nykyaikainen kertomus.
Tarina kantaa omaa aikaansa mukanaan, ja se on tulvillaan menneen
ajan charmia samaan tapaan kuin ihanat Jane Austenin kertomukset. Osa
tarinaa on hurmaavan hidasta ja tarkkaa arkea, jossa päähenkilö
Matilda tarkkailee ja analysoi kohtaamiaan ihmisiä melkein yhtä
suorasukaisesti kuin Carstensin aikalainen Sara Wacklin kuvasi
rakkaita oululaisiaan. Osa tarinaa puolestaan on hengästyttävää
vyörytystä, jossa ihmiselämän tragediat ja toivottomat rakkaudet
laukkaavat ohi juuri sellaisella paatoksella, jota romantiikan ajalta
sopii odottaakin. Teos on siis monella tapaa aikansa lapsi ja siksi
entistä nautittavampi lukukokemus.

Huonojakin puolia teoksesta löytyy. Huonoin on ehdottomasti Heidi
Grönstrandin kirjoittama esipuhe, sillä se paljastaa aivan liikaa
juonesta. Itseäni harmittaa suunnattomasti, että koko lukukokemuksen
ajan tiesin, mitä odottaa. Olisin halunnut itse kokea ja keksiä
suuren käänteen, joka muuttaa niin paljon. En tiedä, kuinka pitkään
olisin tuota käännekohtaa saanut lukea, ennen kuin kauniisiin
kiertoilmauksiin ja tunteikkaaseen kuvaukseen kätketyt faktat
olisivat auenneet minulle. Esipuheen lukeneena tiesin, mitä odottaa,
joten olin koko ajan edellä kirjan henkilöitä, enkä saanut elää noita
hetkiä heidän kanssaan. Muutenkin esipuhe ei yltänyt kirjan tasolle,
sillä esimerkiksi kieliasu ei ollut kauniin viimeisteltyä, ja teksti
keskittyi pikemmin referoimaan tulevaa kuin taustoittamaan
lukukokemusta. Tällainen teksti olisi paremmin palvellut tehtäväänsä
jälkikirjoituksena kuin kirjan avaajana.

On selvää, että yli 150 vuotta vanha teos kaipaa selitysosiota, joten
en olisi esipuhetta kokonaisuudessaan hylännyt. Enemmänkin olisin
kaivannut taustatietoa, joilla ymmärtää vanhaa tekstiä. Esimerkiksi
Carstens käyttää osasta henkilöitä ja paikkoja pelkkiä alkukirjaimia,
ja joitain hahmoja hän jopa toisinaan kutsuu koko nimellä, joskus
alkukirjaimilla. Esipuheen mukaan tapahtumapaikkana on Tukholma,
mutta Carstens merkkaa kaupunkia pelkällä kirjaimella N. Tiedän, että
nimien jättäminen mainitsematta on tavallista aikakauden
kirjallisuudessa, mutta olisin halunnut tietää, millä perusteella on
kyse juuri Tukholmasta ja mitä alkukirjainten käyttö aikalaisille
merkitsi ja kertoi. Samoin monet ranskankieliset huudahdukset jäivät
kieltä taitamattomana itselleni hämäriksi, kun taas kirjan
aikalaisyleisölle ne lienevät olleen tuttuja. Muutamat muutkin
vastaavat kohdat olisivat kaivanneet selventävää loppunoottia, jotka
olisivat päästäneet nykylukijan lähemmäs 1800-luvun alkupuolen
tekstiä.

Pienistä toimitukseen liittyvistä puutteistaan huolimatta Muratti on
upein lukukokemus aikoihin. Fredrika Wilhelmina Carstens on luonut
omaan aikaansa sidotun tarinan, mutta Eeva-Liisa Järvisen ja
Faros-Kustannuksen avulla se on onneksi nykylukijankin
saavutettavissa. Nautiskelin kertomuksesta ensimmäisestä sivusta
alkaen ja viimeisen kolmanneksen suorastaan ahmin – en pystynyt
laskemaan kirjaa käsistäni, vaikka kello oli pyörähtänyt aamuyön
puolelle. Viimeisen sivun jälkeen hymyilin tyytyväisenä, mutta
surkuttelin sitä, että olin jo lukenut sen ainoan kirjan, jonka
Carstens julkaisi. Samaa kokemusta voin suositella kaikille, mutta
yhden ohjeen annan: Jos haluatte antaa tarinan kertoa itse itsensä,
älkää lukeko esipuhetta, älkää ainakaan sivuja 11–12!

------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/index.php